perjantai, 20. lokakuu 2017

George Saunders: Sotapuiston perikato

Tämän kirjan kansi on taas sellainen jota en ymmärrä ollenkaan. Miksi tehdä tylsiä kansia kun voi tehdä hienoja?

aa724ce5d6112b5318575f164f16ad1d.jpg

Kuva lainattu siltalapublishing.fi:stä.

Ei tule mieleen toista teosta jota lukiessa olisin tehnyt vastaavanvanlaisen täyskäännöksen tuomiossani. Ensimmäisen novellin luettuani olin valmis antamaan tälle Goodreadsissa yhden tähden, eikä toinenkaan mitenkään vakuuttanut. Joko ne kaksi ensimmäistä tarinaa olivat oikeasti jotenkin muita huonompia tai sitten päässäni naksahti, koska pienen tauon jälkeen melkeinpä ahmin loput kirjasta. Ensimmäistä kertaa sitten Hobitin tunnen että joku lukupiirikirja on antanut minulle jotain. Mitä tarkalleen ottaen, en osaa sanoa. Sotapuiston perikato on sekä lohduton että hykerryttävän hauska. Se kertoo ihmisistä, joiden tarina ei lopu hyvin, tai ainakin se loppuu ennen kuin heille ehtii käydä hyvin. Puolet kirjasta vievä päätösnovelli sentään on vähän armollisempi. Sen alku, jossa epämuodostuneet ihmiset ihmiset kuuntelevat radiosta heidän lisääntymisoikeuttaan käsittelevän kansanäänestyksen tuloksia, toi mieleeni Genesiksen loistavan kappaleen Get 'Em Out By Friday, joka kertoo niin ikään toiseuden edustajien kyykytyksestä. Nautin tavasta, jolla Saundersin hahmot puhua pälättävät lähes taukoamatta tyylilajin vaihtuessa suunnilleen lennossa infantiilista ylivedetyn ilkeään ja milloin mihinkin, näkökulmahahmojen kuvaillessa toteavaan sävyyn ympärillään ja itselleen tapahtuvia hirveyksiä. Tämän tästä tekstissä vilahtaa häkellyttäviä yksityiskohtia joita ei enempää selitellä. Pitemmän päälle tuollainen tyyli tosin saattanee kokea inflaation, enkä tiedä olenko kiinnostunut kirjoittajan muusta tuotannosta, mutta tämä oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.

perjantai, 20. lokakuu 2017

Johan Tell: 100 tekoa maapallon puolesta...

Joo, nuo kolme pistettä ovat osa tämän kirjan nimeä. Jostain syystä.

Tykkään välillä lukea kirjoja, joissa joku asioista tietävä kertoo tavan tallukoille miten asiat kuuluu oikeasti tehdä. Ei sellaisten lukemisella itsestään kyllä kovin coolia kuvaa anna, pakko myöntää. Tasapainon vuoksi kuuntelen tätä kirjoittaessani coolia fantasiamusiikkia.

Olen liimannut tämän kirjan väliin sata post it -lappua niihin kohtiin, joita vastaan haluan väittää. Tuollainen paperin haaskaus sotii kirjan ideaa vastaan, mutta ehkäpä käytän ne vielä uudestaan.

1."Hyvät kengät kestävät kymmenen vuotta"

Itselläni kengät kestävät yleensä kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen, jolloin ne ovatkin sitten jo ihan paskana. Mistä tuollaisia Hyviä Kenkiä oikein saa, pitääkö teettää jollain hovisuutarilla yksisarvisen nahasta tms?

2. "Metsä on täynnä ekologisia eläimiä, jotka ovat kasvaneet itsekseen ilman väkirehua, väkilannoitteita, traktoridieseliä ja lämmitettyjä tiloja. Opettele siis laittamaan riistaruokia."

Ekologinen eläin kuulostaa jotenkin tosi typerältä, niin kuin joku hirvi kierrättäisi ja ajaisi pyörällä ja sen sellaista. Toisekseen, villit eläimet loppuisivat tästäkin maasta aika hemmetin nopeasti jos miljoonat ihmiset saisivat päähänsä että riistan syönti on tosi jees.

3. "On itsestään selvää, että "valolla varustettu paristokäyttöinen pippurimylly" on yhtä tarpeeton kuin paristokäyttöinen korkkiruuvi."

En ole ihan varma, oliko tuo tarkoitettu vitsiksi vai ei.

4. "Ryöstökalastus uhkaa monia lajeja. Ole siksi valppaana, kun ostat esimerkiksi turskaa, tonnikalaa, haikalaa ja ruijanpallasta."

Pidänpä tämän mielessä seuraavan kerran haita ostaessa.

5. "Riippumatto on äärimmäisen ystävällinen ympäristölle."

Mitä? Miksi?

6. "Jos kasvisvaihtoehdot eivät houkuttele, broilerinliha rasittaa ilmastoa vähiten, jos haluat valkuaisaineita kasvatetuista eläimistä."

Ihmisethän eivät muutenkin jo tarpeeksi samaista kanoja vihanneksiin. Maailmaan ei tarvita yhtään ihmistä joka ostaa tämän kaikista huonoiten kohdellun tuotantoeläimen lihaa pitäen sitä jonain ekotekona. Suksi kuuseen, Johan. 

7. "SYÖ JOTAIN UHANALAISTA. Merkillistä kyllä sellainen kasvi- tai eläinlaji, jota ei syödä, uhkaa kuolla sukupuuttoon, koska kukaan ei halua kasvattaa sitä." 

Jos joku kasvi on pahanmakuinen ja täynnä siemeniä, niin hittoako sitä sitten kasvattelemaan. Ja missä sellaisia muka edes myydään? Pitäisi ilmeisesti luoda joku keinotekoinen kysyntä tyhjästä. Tämä myös muistuttaa sitä argumenttia, jolla lihansyöntiä noin yleensä puolustellaan, eli siat kuolevat sukupuuttoon jos niitä ei syödä, tms. Ei jatkoon.

8. "Vältä rutiininomaista autoilua, rutiininomaista auton valintaa, rutiininomaista shoppailua, kaikkea rutiininomaista."

Tuo on kyllä ihan hyvin sanottu. Yleensä ihmiset tekevät huonoja valintoja eivät niinkään siksi että se on heistä kivaa tai miellyttävää, vaan koska ovat vain jämähtäneet vanhoihin tottumuksiinsa jotka eivät paranna elämänlaatua mitenkään.

Jaa, siinä se olikin. Pääsin siis lopettamaan tämän rutinan mukavan positiivisissä merkeissä. Anteeksi että jouduitte lukemaan tämän. Vaikka eihän teitä kyllä kukaan pakottanut.

sunnuntai, 1. lokakuu 2017

Syksyisiä kuvakirjoja

kurpitsa.jpg

 

Vietin tässä sunnuntai-iltapäivän lukien lasten kuvakirjoja pihakeinussa. Meinasi tulla vähän kylmä. Arvioin nyt lukemani kirjat tähän paremmuusjärjestyksessä.

Heikki Willamo: Siiri Sopulin syksy

1152_Kuva16369_201552214211.jpg

Kuva lainattu antikvaari.fi:stä

Heikki Willamo on kuvittanut tämän sopulitarinan itse ottamillaan hienoilla luontokuvilla. Tarina kertoo Siiri-nimisestä sopulista (minua tapaa hieman ottaa pattiin tuollainen mielikuvitukseton "annetaan eläimille/perunoille/tms joku tavallinen etunimi joka alkaa samalla kirjaimella kuin lajin nimi"-meininki, mutta annettakoon se nyt anteeksi) joka elää tavallista, lajilleen tyypillistä elämää metsässä. Tiesittekö muuten että suurin osa sopuleista on naaraspuolisia? Olin lukenut tuon joskus jostain aiemminkin, johtuikohan tuokin jostain ihmisen vaikutuksesta, en oikein muista. Kiintoisa fakta silti. Tästä oppi muitakin mielenkiintoisia sopulifaktoja. Kirja on myös kauniisti kirjoitettu, ja kuten sanottua, valokuvat olivat hienoja. Pieni miinus yhdestä melko kammottavasta hämähäkkikuvasta. Hämähäkit ovat karseita. 

Tämä kohta kuulosti ihan minulta:

"Se [Siiri] vietti huoletonta syksyä, katseli koivujen kellastumista ja ihasteli metsän kauneutta. Silloin tällöin se kaipasi seuraa, mutta enimmäkseen se viihtyi mainiosti omissa oloissaan." Sopuli lie toteemieläimeni, vaikka jossain vaiheessa ajattelinkin sen olevan Josh Gad.

 

Madonna: Herra Peabodyn omenat

1191_madonna_5449.jpg

Kuva lainattu antikvaari.fi:stä

Tämä on toinen Madonnan kirjoittama lastenkirja, jonka tuoton hän on lahjoittanut Spirituality for Kids Foundation -järjestölle. Ööh? Tässä ei ole sinänsä mitään syksyistä omenoita lukuunottamatta. Tarina kertoo siitä, kun pikkupoika näkee surkean lasten baseballjoukkueen valmentajan ottavan katukojusta omenan näyttämättä maksavan sitä. Poika alkaa levittää huhua, jonka mukaan valmentaja on varas. Kukaan ei enää pidä valmentajasta, koska kaikkihan aina uskovat lapsia, niin kuin kauhuelokuvissa. Valmentaja kutsuu juoruilijakakaran luokseen ja käskee tämän ottamaan mukaan höyhentyynyn. Sitten hän pistää tämän leikkaamaan tyynyn kahtia ja ottamaan kiinni taivaan tuuliin lentelevät höyhenet. Eli siis oikeasti kertomaan kaikille kaupungin asukkaille, ettei hän ole oikeasti varas. Opin tästä kirjasta sen, että rikollisen oloiseen toimintaan ei pidä puuttuminen, mutta on ihan suotavaa laittaa lapset tuhoamaan kotinsa irtaimistoa. Lyhyesti sanottuna: Vasikat vittuun! Only God can judge me!

 

Pilke Salo, Virpi Talvitie & Heikki Salo: Sulo Omenamies

sulo300_1301_43f.jpg

Kuva lainattu heikkisalo.comista

Tämä teos perustuu Herra Heinämäen Lato-orkesterin kappaleeseen. Jee? Kirjassa käydään hätäisesti läpi kahden lapsen ja omenapuussa asujan äijän edesottamuksia noin vuoden ajalta. Ukko maalaa omenat punaisiksi syksyisin. Onko siis kaikissa punaisia omenia kasvattavissa puissa samanlainen äijä, tämän yksilön ollessa vain tavallista huonommin piiloutunut? Tarina ei kerro. Sulo Omenamies on sellainen Katto-Kassisen tapainen lasten kanssa viihtyvä vähän epäilyttävä keski-ikäinen kääkkä, ei mitenkään kovin miellyttävä hahmo ainakaan omasta mielestäni. Tämä oli näistä kirjoista tylsemmästä päästä. Se hyvä puoli tässä oli että alkoi tehdä mieli leipaista jotain omenaherkkuja, ja niin teinkin.

 

Brigitte Weninger & Eve Tharlet: Omenajuhlat

9789516279339.jpg

Kuva lainattu kauppakv.fi:stä

Viimeisimpänä ja vähäisimpänä tämä lälly tarina ystävyydestä ja yhteistyöstä ja jakamisesta sun muusta. Tässä on tuo aiemmin mainitsenani Seppo Siili/Petteri Peruna/Iiro Ihminen -meininki huipussaan, paitsi että tammihiiren nimi on jostain syystä Roope. Kirjassa on olevinaan syksy, mutta sitä ei kuvituksessa esitetystä geneerisestä vihreästä maisemasta huomaa mitenkään. Sen lisäksi että tarina on laiska ja äärimmäisen tavanomainen, kirjassa on tällainen ärsyttävä kohta, jossa mustarastas menee etsimään matoja, ja "myyrä" eli kontiainen sano jotain, että "yäk, matoja". KONTIAISET SYÖVÄT MATOJA. Krääh. Tämä on mahdollisesti huonoin lastenkirja jonka olen koskaan lukenut.

torstai, 28. syyskuu 2017

Kyrö ja Voro eli rästiin jääneitä kirjoituksia

Varmistettuani etten saisi unta koko yönä pelaamalla Simsiä pikkutunneille asti, koin että voin tuskastuneen pyöriskelyn sijaan vaikka blogata näin viideltä aamuyöstä. Tämä on yhteispostaus Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan hiihtokirjasta (huokaus) ja Janne Kukkosen Voro-sarjakuvaromaanista.

Minun "piti" lukea joku urheiluaiheinen kirja, ja jätettyäni Unseen Academicals -nimisen teoksen kesken liian tylsänä (!) arvelin Mielensäpahoittajan hiihtokirjan olevan tarpeeksi helpostilähestyttävä. Sitähän se olikin, mutta noin kolmasosa kirjasta tuntui olevan jotain hiihtokisamainosta, siis kirjaimellisesti. Ei sillä että olisin mitenkään pahoittanut mieltäni asiasta (öh höh). Hiihtohan ei luonnollisestikaan kiinnosta minua aiheena pätkääkään, mutta toisaalta tykkään omaksua kaikenlaista nippelitietoa aiheesta kuin aiheesta, ja nyt tiedän senkin kuka oli Janne Puikkonen (en ole tuosta etunimestä varma).

Voro on saanut niin paljon suitsutusta osakseen että pakkohan tuohon oli ennemmin tai myöhemmin tarttua. En ole minkäänlaisen jäykän kohderyhmäajattelun kannattaja, mutta silti herää kysymys että minkä ikäisille tämä on oikein tarkoitettu. Piirrosjälki on pelkistettyä ja jotenkin muumimaista, mutta toisaalta tässä mm. pistetään porukkaa melko graafisesti lihoiksi. Kirjastossa tämä ainakin oli lasten osastolla, mutta niin oli joskus myös Love Celeb -mangasarja jossa toistuvana vitsinä oli sellainen että päähenkilö yritettiin jatkuvasti raiskata. (Pointtina siis että kirjaston luokitukset saattavat olla vähän sitä sun tätä, en noin muuten halua missään tapauksessa pistää Voroa ja tuota häiriintynyttä mangapökälettä samalle viivalle.) Voron lukemisesta on jo jokunen viikko eli se ei ole enää ihan tuoreessa muistissa, mutta muistaakseni kuvakerronta oli dynaamista ja juoni kunnolla käyntiin lähdettyään ihan jännittävä. Niinkin jännittävä että lapsekas piirrostyyli tuntui siihen yhdistettynä hiukan oudolta, kuten sanottua. Dialogissa on sitten tällaisia kukkasia kuin "Millainen näkymätön voima pystyy aiheuttamaan tällaista TUHOA ja KUOLEMAA tulematta edes nähdyksi!?" Sankarit myös tuntuvat lopussa ratsastavan auringonlaskuun hiukan huolettomasti siihen nähden minkälaista TUHOA JA KUOLEMAA he ovat jättäneet jälkeensä, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Otan kuitenkin väkivaltaiset fantasiasarjakuvani mieluummin ilman pelkistettyjä pallopäähahmoja.

tiistai, 29. elokuu 2017

Eveliina Lundqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta

Tuotantoeläinten kohtelu on niitä aihealueita joilla pystyn kiihdyttämään itseni suorastaan räjähdyspisteeseen ja niitä asioita jotka saavat minut uskomaan ihmiskunnan perimmäiseen pahuuteen ja siihen etteivät ihmiset ansaitse mitään sellaista sokerista ja kivaa kuten kuolemanjälkeistä elämää, jos siihen nyt uskoisin muutenkaan. Tämäkin kirja on täyttä tosielämän kidutuskauhua, pieniä porsaita lopetetaan paiskaamalla ne päin seinää ja tiputetaan ne sitten paskakasaan, eläimet eivät pysty liikkumaan, niillä on märkiviä haavoja joita ne eivät pysty varomaan koska tilaa ei ole, broilerihallissa kituu lintuja joiden jalat osoittavat minne sattuu, lehmiltä viedään niiden poikaset uudestaan ja uudestaan, ja niin edespäin. Painajaismaista. Laki suojelee joitain eläimiä, eli lemmikkejä ja villieläimiä, mutta toisilla taas ei ole mitään arvoa jos ne tai jokin niiden erite tai munasolut tms. sattuvat ihmisten mielestä maistumaan hyvältä. Kyllä siinä kansa raivostuisi jos joku kohtelisi koiria samalla tavalla kuin tässä kirjassa sikoja kohdellaan. Tosin tämä epäsuhta näkyy omassakin elämässäni kun lusikoin perheeni koiralle mitälie maksapateeta ruokakuppiin. Onneksi itse voi olla ilman.