torstai, 31. lokakuu 2019

Halloween-lukuhaaste 2019

halloween%20lukuhaaste%202019.jpg

Haastajana toimi tuttuun tapaan Niina.

Lähdin tähän haasteeseen intoa puhkuen mukaan, mutta en loppujen lopuksi saanut luettua kovin paljoa mitään aiheeseen sopivaa, varsinkin kun minulla on aika tiukka seula sen suhteen minkä lasken olevan aiheeseen liittyvää. Minulle halloweenia eivät edusta niinkään mitkään geneeriset kauhuhommat kuin luonto ja kansanperinne. Siispä osallistun tähän haasteeseen nyt vain kahdella kirjalla.

Tomi Rantala: Metsäläiset 

Taiteellisesti tasokasta strippisarjakuvaa metsän kivistä ja kannoista sun muusta. Tekstipuoli jättää vähän toivomisen varaa, muistaakseni tässä oli kielioppi- tai kirjoitusvirheitä tai ainakin jotain häiritseviä puhekielisyyksiä. Yksi sivu oli lisäksi tullut kahteen kertaan. Pidin kyllä tämän sarjakuvan rauhallisesta ja leppoisasta tunnelmasta, johon vähän synkeä visuaalinen tyyli toimi kontrastina.

Arin Murphy-Hiscock: Vihreä noita - Kattava opas yrttien, kukkien, eteeristen öljyjen ja muiden taikavoimien maailmaan

Ostin tämän kirjan viime vuonna Helsingin kirjamessuilta, koska olin vuosi sitten hirveän kiinnostunut kaikesta noitiin liittyvästä. En kyllä menisi suosittelemaan Vihreää noitaa muille kuin sellaisille, jotka ovat valmiit uskomaan joihinkin energioiden parantaviin voimiin. Oli tässä kyllä ihan mielenkiintoistakin asiaa yrteistä sun muusta, mutta humpuuki otti voimille. En tosin tiedä mitä minä tältä muka odotin, jotain oikeita loitsujako kenties? Noidat jääköön minun puolestani fiktioon, mutta ainakin tuo kansi on kivan näköinen.

D3QMEzKW4AEx4b6.jpg

maanantai, 21. lokakuu 2019

Saara Henriksson & Mia Myllymäki (toim.): Siipisulka - Tarinoita enkeleistä

EGINjXAWsAEuNds.jpg

 

Romattisessa enkelifiktiossa on sitä jotain. Itsekin nuorena kirjoitin jonkun tarinan, jossa oli seksikäs mustatukkainen enkelikorsto johon päähenkilö ihastui. Siitä ei tietenkään mitään hyvää seurannut, varsinkin kuin enkeliheebo oli enemmän ihastunut omaan siskoonsa. Hmm.

Enkelit ja heidän rakkauselämänsä ovat tosiaan aina jossain määrin kiehtoneet minua, ja tämä tyydytti yllättävän senlaatuisen viihteen tarpeen aika ihanteellisesti. Kirjaa ei ole juuri mainostettu kuten ei mainosteta mitään muitakaan kirjoja joiden kirjoittajat eivät ole o valmiiksi kuuluisia tai voittaneet jotain palkintoa, ja se on ilmestynyt vasta tänä vuonna, mutta satuin näkemään tämän jossain messuilla ja  kirjabloggaajatuttuni osasi myöhemmin kertoa kantea kuvailtuani, mikä kirja on kyseessä. Melkolailla sattumalta osasin siis etsiytyä tämän kirjan pariin, varsinkin kun en ensin edes löytänyt tätä kirjaston haulla.

Suosikkinovellini oli kaiketi Solina Riekkolan Enkelten osuus. Sen juoni, jossa enkeli auttaa yksinäistä naista viskitislaamolla, toi mieleeni iänikuisen suosikkikirjani eli Terry Pratchettin Viikatemiehen. Mietin, että olikohan Riekkola mahdollisesti saanut kyseisestä kirjasta vaikutteita. Viimeisen novellin, Anne Leinosen Neitsyen, maailma oli todella kiehtova, ja mietin onkohan hän julkaissut tai aikeissa julkaista jotain muutakin samaan maailmaan sijoittuvaa. O.E. Lönnbergin Pasuunojen vaiettua oli herttainen, mutta kärsi ikävästä ja naisvihamielisestä kliseestä, jossa kahden pojan romanssiin yrittää pistää kapuloita rattaisiin joku yksiulotteinen ja hirviömäisen pikkumainen suttura.

Siinä olivat kaikki kommenttini tältä erää. Pidin tästä sen verran, että voisin jopa ostaa tämän seuraavan kerran kun tämä tulee jossain tapahtumassa vastaan. Olen iloinen että tällaisia kirjoja julkaistaan, keep up the good work.

maanantai, 7. lokakuu 2019

Kirjoja Intiasta


Vietin viime kuussa kaksi viikkoa Intiassa, ja otin mukaani lapsuudenkotini kirjahyllystä kaksi aiheeseen sopivaa kirjaa. 


Eero Hämeenniemi: Norsuilla etujo-oikeus - Matkalla Etelä-Aasiassa

Tämän kirjan kansikuva kuvapankkikuvineen ja liukuväreineen ei lupaillut mitään kovin järisyttävää lukuelämystä, mutta onneksi sisältö pääsi yllättämään positiivisesti. Hämeenniemi on oikeasti sivistynyt maailmankansalainen, jonka anekdootit olisivat varmaan saaneet minut tuntemaan olleeni Intiassa vaikka olisin lukenut tätä kotonani Oulussa. Ihailen hänen perehtyneisyyttään Intian kieliin ja kulttuureihin ja kykyään heittäytyä erilaisiin tilanteisiin.

Tunnelmaa hieman pilasi se, että Hämeenniemi kuvasi eräässä kohdassa hijroja "eunukkitransvestiiteiksi". Ymmärrän kyllä että tämä kirja on vuodelta 2005 eikä keskimääräinen hetero ymmärtänyt tuohon aikaan sukupuolen moninaisuudesta mitään, eikä moni ymmärrä vieläkään, mutta kumpi on todennäisempää: että joku mies päättää muuten vain ryhtyä "eunukiksi" vai se, että joku mieheksi synnytyslaitoksella määritelty ei tunne olevansa mies, ja päätyy tämän seurauksena muuttamaan yhteen toisten samanlaisten ihmisten kanssa missä ei tarvitse peitellä tai selitellä omaa olemassaoloaan? Aiemmin lukemassani Äärimmäisen onnen ministeriössä tosin myös yhdistettiin eunukit ja hijrat historiallisessa mielessä toisiinsa, mutta kyseinen kirja ei muutenkaan ollut tässä suhteessa ihan ongelmaton. Arundhati Roy tuntui sentään ainakin tehneen taustatutkimuksensa ja ymmärtävän aihettaan ja kuvaamiaan ihmisiä jotenkin. En väitä että Hämeenniemi olisi jotenkin huonompi ihminen tuon viisitoista vuotta sitten käyttämänsä sanavalinnan takia, mutta se vain muistutti siitä millainen ymmärryksen taso oli vielä jonkin aikaa sitten sivistyneemmilläkin ihmisillä. Mutta tästä tupinasta huolimatta suosittelen Hämeenniemen toilailuja kaikille Intiasta kiinnostuneille ja miksei muillekin, viihdyttävää settiä ja opin tästä kaikkea uutta.


Salman Rushdie: Harun ja tarinoiden meri

Rushdie on kirjoittanut tämän kirjan pojalleen Zafarille, mutta se on myös vertaiskuvallinen tarina siitä miten hänet on yritetty hiljentää. En tiedä tarkalleen mikä Rushdien poliittinen asema on, mutta kirjassa hyvisten ja pahisten välinen kamppailu toi mieleen internetissä vallitsevan vasemmistolaisten ja äärioikeistolaisten välisen "kulttuurisodan". Rushdie kuvaa taistelua jotenkin niin, että niin sanotut hyvikset keskittyvät ensin semantiikkaan ja samalla puolella olevien kanssa kinasteluun vastapuolen ollessa jo valmiina hyökkäämään, mutta kaiken käninän jälkeen sopuun päästyään he ovat lopulta tiivis ja yhteisen päämäärän puolesta taisteleva rintama, kun taas vastapuoli hajoaa siihen ettei heillä lopulta ole mitään merkityksellistä päämäärää. Tarinan pahis on lattealla äänellä puhuva fasistinen harmaa miehenruipelo, mikä tuntui todella, todella realistiselta, suorastaan näin tämän henkilön päässäni, ihan kuin kotimaan politiikassakin olisi joku vastaava hahmo tai jotain.

torstai, 5. syyskuu 2019

Pohjoinen lukuhaaste, osa 2

WIN_20190905_224309.jpg

                                         Mitäänhän selvää tuosta ei saa mutta bingo siellä on

 

Tervetuloa taas Pohjoisen lukuhaasteen pariin. Sain tällä kertaa täyteen tuon alimman rivin seuraavilla kirjoilla:

 

Kirja jonka nimessä on vain yksi sana ja Kirja, jossa on yli 500 sivua: Siri Pettersen: Odininlapsi

Luimme tämän alkuvuodesta nyttemmin edesmenneessä lukupiirissämme. Tämä oli mieletäni lähinnä kokoelma ankeita trooppeja, joista osa on naisvihamielisiä (päähenkilö on tyypillinen "not like other girls" -protagonisti jolla on hutsahtava kaveri joka saa päähenkilön näyttämään paremmalta ja moraalisesti puhtoisemmalta, päähenkilö yritetään inhassa ja turhassa kohtauksessa raiskata, päähenkilön mielestä joka toinen asia on "akkojen höpinää", yms.) ja osa muuten vain väsyneitä. Kirjassa on aivan liikaa sivuja, eräässäkin kohdassa kuvataan loputtomiin sitä miten pahis nousee portaita. En ymmärtänyt että oliko tämä tarkoitettu nuorille vai aikuisille. Romanssi oli sentään ihan sympaattinen vaikka alussa sekään ei tuntunut olevan mistään kotoisin.

 

Afrikkalaisen tai aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

En tiedä mitä sanoisin tästä, muuta kuin että tämän kirjan innoittamana olen parin päivän sisään lähdössä kahdeksi viikoksi Intiaan tekemään vapaaehtoistyötä. Riippuu varmasti lukijasta, tuottaako tämä kirja tuollaisia mielijohteita vai täysin päinvastaisia tunteita. Itseni tämä sai ajattelemaan asioita ihan uudesta perspektiivistä ja tajuamaan, millaisessa länsimaisessa kuplassa sitä oikein elää tässä mukamas kansainvälistyneessä internetajassakin. Arundhati Roy on mielestäni yksi hienoimmista nykykirjailijoista, mutta hänen kirjansa jakavat mielipiteitä ihan syystäkin. En itsekään oikein tiennyt hetkittäin mitä tästä kirjasta ja sen kirjoittajasta pitäisi ajatella. Ainakin hän järkyttävän sivistynyt ihminen ja taitava sanankäyttäjä.

 

Kirja, josta on tehty elokuva: Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

https://paperikasat.vuodatus.net/lue/2019/05/pohjoinen-lukuhaaste-osa-1

 

Kirja, jonka nimessä on väri: Aila Meriluoto: Vihreä tukka

https://paperikasat.vuodatus.net/lue/2019/04/paasiaisen-lukumaraton-2019

 

 

lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuun lukumaraton 31.8.2019

En tässä flunssaisena jaksanut keskittyä mihinkään yksittäiseen kirjaan kovi kauaa yhteen menoon, mutta pari lyhyttä kesken ollutta sain sentään luettua loppuun. Yhteensä luin 220 sivua.

Hellevi Salminen: Hello, I Love You

Luin tämän Matka nuorten kirjametrolla -lukuhaasteeseen, mutta aiemmista "pysäkeistä" poiketen en tee tästä nyt erillistä postausta, muuten tämä lukumaratonpostaus jäisi vähän lyhyeksi.

Tällä kirjalla on ihan hirveän alhaiset pisteet Goodreadsissa. Mietin johtuuko se takakannen hienoisesta harhaanjohtavuudesta, siinä väitetään tämän olevan kolmiodraama, mikä ei ole mielestäni täysin totta, ja lisäksi kirjan mainostetaan olevan "rohkea kuvaus ajankohtaisesta aiheesta". Mitään erityisen rohkeaa tässä kirjassa ei ole sen ilmestymisvuoden 2013 huomioiden, ja ainoastaan hetero voi ajatella homouden olevan "ajankohtainen aihe". Kirjassa itsessään ei mielestäni ole mitään erityistä vikaa. Se on tunnelmallinen, tunteellinen ja söpö, ja lisäksi sopivan lyhyt. Aluksi olin aistivinani sisäistettyä naisvihaa kirjailjan taholta, sellaisena persoonattomana, pikkumaisena syöjättärenä hän "kolmiodraaman" naisosapuolen aluksi nimittäin kuvasi, mutta loppua kohden tämäkin alkoi saada sympaattisempia piirteitä. Osaava kirjoittaja tuo Hellevi Salminen on, Go Hellevi.

 

EBhTmOTXsAEXTPR.jpg

Nämä olivat lattialla vierekkäin ja pistin merkille että ovat aika samannäköisiä :P

 

Edelliset pysäkit:

1. Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

2. Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä

 

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot III

Minuun iski tänäkin kesänä sellainen Tove-fanitus että oksat pois. Luin naisen elämäkerran vihdoin kokonaan ja se oli jotenkin todella intensiivinen kokemus. Samastun Toveen monella tavalla ja hänen elämänsä oli ihan uskomattoman mielenkiintoinen. Päätin alkaa lukea hänen tuotantoaan alusta asti, romaaneissa olen edennyt vasta Suureen tuhotulvaan mutta näissä sarjakuvissa "jo" tähän kolmanteen albumiin.

Muumisarjakuvissa parasta ovat piirrosten lisäksi absurdit yksityiskohdat, vinksahtanut huumori ja sellainen tietynlainen humaanius. Mitään sellaista helmeä tässä kolmannessa osassa ei ollut kuin vaikka kakkososan Kuvitteluleikki (joka on mielestäni aika ylittämätön), mutta varsinkin Muumipeikon ja -mamman tuskailut yhdistystoiminnan parissa jaksoivat huvittaa. Muumimamma on muutenkin suosikkihahmoni näissä sarjakuvissa.

EDPcpROW4AEYlTJ%20%281%29.jpg

Maratonin aloituspostaus on täällä.