Lumimies-niminen äijä asuu rannalla lähellä Craken lapsiksi kutsuttujen hedelmäntuoksuisten klooni-ihmisten leiriä. Jotain pahaa on tapahtunut. Kirjan tapahtumat seuraavat kahta aikajanaa, Lumimiehen ryöstöretkeä nyt autioihin Piireihin joissa ihmisten eliitti, Lumimies itse mukaanluettuna, ennen tapasi asua ja kehitellä hämmästyttäviä rahat pois -henkisiä lääke- ja geenitieteellisiä tuotteita, sekä Lumimiehen menneisyyttä jolloin hänen nimensä oli Jimmy ja hänellä oli ystävä nimeltä Crake ja myöhemmin myös rakastettu nimeltä Oryx.

 

Crake on salaperäinen tyyppi, nuori nero, joka kasvaa luokan parhaasta oppilaasta maailman parhaaksi geeniteknikoksi tai jotain sellaista. Jimmy seuraa tämän menestystä vierestä eikä itse saa oikein mitään aikaiseksi. Vanhempiaan Jimmy  inhoaa ja äitikin karkaa jonnekin saaden kytät peräänsä ja samalla myös Jimmyn kiusaksi.

Jimmyn elämässä ei ilmeisen seksiriippuvaisuuden lisäksi tunnu olevan mitään sisältöä. Hän on salaa rakastunut lapsipornosivustolla näkemäänsä pikkutyttöön. Hän näkee tytön myöhemminkin yllättävissä paikoissa, myöhemmin myös "oikeassa elämässä" heidän molempien ollessa jo aikuisia. Naisesta käytetään nimeä Oryx. Harmi kyllä Crakekin on rakastunut tähän.

 

Seuraavaksi mielipiteitäni hahmoista. Lumimies/Jimmy on kelpo päähenkilö. Ison osan aikaa hän tuntuu seuraavan tapahtumia jotenkin sivusta, mutta mielestäni on hyvä ettei hänestä ollut kirjoitettu mitään toimintasankaria. Hänellä on vahvat ja heikot puolensa niin kuin kuuluukin. Crake on jännittävä ja salaperäinen nörtti. Hänen mielenliikkeitään ei paljon valoiteta, mikä on oikea ratkaisu sekin. Oryx oli jotenkin lattea.

Pidin Jimmyn äidistä. Samaistuin tähän suuresti kohdassa, jossa tämän sanottiin toisinaan paiskovan astioita ja huutavan: "Kaikki on paskaa! Kaikki on pelkkää paskaa! Ei mitään toivoa!"

 

Atwood oli kirjaa kirjoittaessaan aika iäkäs täti jo. Tämän huomaa (etukannen sisäpuolella olevan esittelytekstin ohella myös) siitä että ensi vuosisadallakin näköjään ovat DVD- ja CD-levyt sekä paperijulkaisut kovassa käytössä, vaikka ne alkavat olla nyt jo vähän vanha juttu. Suomennoksessa myös kutsutaan CD:itä usein 90-lukulaisella romppu-termillä, jota en ole itse ainakaan muualla nähnyt tai kuullut käytettävän varmaan enää sitten vuoden 2003 jolloin tämä kirjakin ilmestyi. Lisäksi Atwoodilla tuntuu olevan vanhanaikaisen nyrpistelevä asenne homoseksuaalisuuttta kohtaan. Ja vaikka hän itse on nainen, ovat kirjan kaikki naishahmot joko äitihahmoja, hyviä tai huonoja sellaisia, tai jotain seksiobjekteja. Koko kirjassa ei oikeasti ollut yhtäkään naishahmoa joka ei kuuluisi jompaankumpaan näistä kahdesta lokerosta.

 

Sitten vaihteeksi jotain hyvää sanottavaa, oikeastaan paljonkin. Kirja oli mielestäni viihdyttävä, kiinnostava, hyvin kirjoitettu (asioiden kuvaus oli hetkittäin ihanaa) ja ajatuksia herättävä. Kovin kaukana ei kaiketi olla esim. siitä, että broilerit ovat elossa ollessaankin enää pelkkiä massatuotettuja, nopeasti kasvavia lihapalloja (sellaisiahan ne ovat jo periaatteessa nykyäänkin, vaikka niillä vielä esim. silmät ja jalat vielä onkin). Aion lukea Atwoodilta myös ainakin Herran tarhurit, se kun sijoittuu ns. samaan maailmaan Oryxin ja Craken kanssa, ja mahdollisesti muitakin hänen kirjojaan. Tämä kannattaa kyllä lukea jos lajityyppi kiinnostaa ja ehkä muutenkin.

Jason Courtney --niminen  tyyppi on muuten tehnyt helkkarin hienoa fanitaidetta aiheesta.

http://www.perdador.com/f6update/illustration_f9.html