Tämän kirjan suomenkielinen nimi on Piina,  mutta koska luin alkukielisen version (jännänä flipback-kirjana) käytän tässä tekstissä nyt alkuperäistä nimeäkin. Kirjaan pohjautuvan elokuvan näin joskus pari vuotta sitten ja pidin siitä. Pidän sitä edelleen ihan onnistuneena nyt alkuteoksenkin luettuani. Päähenkilöt kuvittelin samannäköisiksi kuin elokuvassa. Mutta nyt itse kirjaan.

Paul Sheldon -niminen kirjailijaheppu, jonka kirjoittamat hömppäromaanit Misery-nimisen naisen seikkailuista jossain 1800-luvulla ovat saavuttaneet suosiota naisten keskuudessa, joutuu humalassa auto-onnettomuuteen. Hänet pelastaa kummallinen ex-sairaanhoitaja Annie, joka niinikään on Misery-romaanien suorastaan fanaattinen ihailija ja on jopa nimennyt porsaansa Miseryksi. Annie hoitaa Paulia ja tarjoaa kiellettyjä Novril-nimisiä lääkkeitä tämän murtuneiden jalkojen kipua hellittämään. Asiat muuttuvat, kun Annie saa luettua viimeisimmän ja myös viimeiseksi tarkoitetun Misery-kirjan, jonka lopussa nimihenkilö saa surmansa. Annie vaatii Paulia kirjoittamaan sarjalle jatkoa ja palauttamaan Miseryn kuolleista. Paul huomaa olevansa vammautuneena loukussa Annien vierashuoneessa, ja lisäksi Annie panttaa kipulääkkeitä, laittaa hänet juomaan pesuvettä ja omaa kustaan ja antaa hänelle käytettäväksi kirjoituskoneen josta puuttuu n-kirjain. Paul yrittää paeta ja hälyttää apua, mutta se ei niin vain onnistukaan.

Annie on pelottava hahmo, kirjan jännitys- ja kauhuelementit perustuvat kokonaan hänen arvaamattomuutensa ja hirveisiin tekoihinsa sekä niiden uhkaan. Välillä hän tosin käyttäytyy normaalisti ja jopa ystävällisesti, ja lisäksi tunsin joissain kohdissa itse jollain tapaa samaistuvani häneen ja tunnistin käyttäytymisessäni samoja piirteitä kuin hänellä, mikä sekin on hieman kuumottavaa. Paulin uskoisin melko pitkälle olevan Stephen Kingin omakuva. King itsehän vaikuttaa melko harmittomalta ja mukavaltakin perhemieheltä (nykyään vaarilta) ja kirjojen kirjoitus lienee hänen tapansa toteuttaa synkkää ja väkivaltaista puoltaan, ainakin kauhuromaanien ollessa kyseessä. Se on kauhua ja pelottavaa, kun näennäisen tavalliset ihmiset tekevät toisille tavallisille  ihmisille pahaa, vieläpä heppoisin perustein jotka tekijän pään sisällä voivat vaikuttaa täysin relevanteilta. Periaatteessa kuka tahansa voi joutua, ja jotkut joutuvatkin, sairaan väkivallan kohteeksi ilman omaa syytään. Annien kaltaisia ihmisiä on oikeasti, enkä, kuten sanottua, voi itsekään väittää olevani mikään hänen täysi vastakohtansa. (Jotkut ihmisethän väittävät olevansa Aspergerin syndroomaisten, sosiopaattien yms. vastakohtia, mikä saa vereni hiukkasen kiehahtamaan kun sellaiseen törmään.)

Kirja oli hetkittäin myös hyvinkin hauska, tapahtumat eivät ole huvittavia mutta dialogi ja kirjoitustyyli pistivät välillä nauramaan ääneen. Annie esimerkiksi huutaa hänen tontilleen tunkeutuvalle, itsensä esittelevälle uutistoimittajalle "I don't care if you're John O. Jesus Johnnycake Christ from the planet Mars! Get off my land or you're DEAD!" Lisäksi hän käyttää runsaasti itse keksimäänsä voimasanaa "cockadoodie" joka ei tarkoita mitään, mutta kuvastaa ilmeisesti kaikkia Annieta miellyttämättömiä asioita maailmassa. Kirjassa sivutaan eräässä kohdassa yleisemmin ihmisten voimakkaita tunteita kirjallisuutta ja sen hahmoja kohtaan, siitä tapauksesta kun Arthur Conan Doyle oli joutunut palauttamaan Sherlock Holmesin takaisin eloon vihaisen lukijapalautteen takia olin ennenkin kuullut, nimittäin kaveriltani. Tämä kirja vaikutti itseeni ainakin siten, että minua välillä todella pelotti lukea sitä, tietenkin sillä mukavalla ja jännällä tavalla miten kauhujuttujen on tarkoituskin pelottaa, mutta pelotti yhtä kaikki. Sydämeni hakkasi kovempaa. Ihan virkistävä kokemus. Jostain syystä olisin tykännyt jos Paul olisi kuollut lopussa, mutta kyllä se noinkin meni.