Minun piti blogata tästä kirjasta jo ajat sitten, joskus viime syksynä tai peräti jo kesällä. Lukuprojekti jäi kesken kun tuumin jotain että "liian hapokasta" ja rupesin tekemään muita juttuja. Pieni syyllisyydentunto jäi kyllä vaivaamaan. Tässä pari päivää sitten kun istuin bussissa matkalla kouluun rupesin yhtäkkiä miettimään, että on muuten aika siisti ajatus että koko maapallon ilmakehä olisi täynnä hämähäkkejä, ja päätin että tämä teos ansaitsee sittenkin vielä vähän aikaani.

Kyse on siis hämähäkeistä. Ne ovat lehmän kokoisia ja niitä kasvatetaan teollisuushallissa että niiden seitistä voitaisiin tehdä siltoja tai jotain vastaavaa. Mutta nepäs syövätkin itsensä seinän läpi ja karkaavat luontoon ja ihmisten ilmoille lisääntymään ja pistämään poskeensa kaiken eteensä sattuvan elollisen. Kun tuntuu ettei mikään pysäytä hämähäkkejä joista kukin poikii elämänsä aikana ulos muutaman tuhatta uutta elukkaa, skenaario on lievästi sanottuna painajaismainen. Lukeminen saattaisi olla hyvinkin ahdistavaa, ellei meininki olisi jotenkin niin timokoivusalomaista. Sillä aikaa kun koko maailman väestö, eläimistö ja kasvikunta tulee syödyksi (en muista miten hämähäkit merieläinten kanssa menettelivät), muutama sotapäällikkö tai mikä lie jupisee keskenään etelämantereella ja kehittelee asepornoa. Draamaa ei synny kun kukaan hahmoista ei tunnu oikealta ihmiseltä, eikä tärkeimmille henkilöille juuri mitään traagista tapahdukaan tai heidän suhteitaan käsitellä mitenkään. Alkupuolella itseäni rasitti suuresti se että hämähäkkejä sanotaan toistuvasti hyönteisiksi, jopa jonkun tiedehenkilön toimesta. Hämähäkit eivät ole hyönteisiä. Ihmettelin myös, että eikö tämän olisi joku voinut oikolukea ennen julkaisua, joka paikka oli nimittäin täynnä kielioppivirheitä, puhekieltä muualla kuin puhutuissa kohdissa jne.

Nyt lueskeltuani tätä uudelleen loppupäästä minusta on tuntunut siltä, että olen häpeämättömästi keskittynyt aivan vääriin juttuihin. Kirjan ei ole tarkoituskaan olla varsinaisesti hyvä tai jotain vakavasti otettavaa scifiä, vaan nimenomaan viihdyttävää sota- ja asepornoa niille jotka sellaisesta pitävät, luulemma. Itse en pidä sotakirjoista tai -elokuvista. Olen myös hidas lukemaan, ja jos haluan tehdä jotain joka ei vaadi tehokasta aivotoimintaa ja keskittymistä niin pelaan Simsiä tai katson papukaijavideoita tai jotain. Kirjat ovat minulle sellaista haastavampaa ja "hyödyllisempää" ajanvietettä ja haluan saada niistä jotain irti. Tosin ovathan satoja metriä korkeat eteenpäin vyöryvät hämähäkkiseinämät ja joka ilmansuunnassa pläsähtelevät vety- ja atomipommit aika jänniä. Viimeisen aukeaman tapahtumissa on jo vähän sellaista runollista kaameutta jollaista kaipasin. Vähän ikävä tosin tuli kirjaa Oryx ja Crake, jonka vastaavassa kohtauksessa päähenkilö katselee ihmiskunnan luhistumista ollen itse turvassa ja syö jotain juustonaksuja kun on kyvytön tekemään mitään muutakaan.

Voisin vielä kehaista kirjan (eli siis Jättihämähäkkien) kantta. Varsin tyylikäs omassa sarjassaan, mistään Comic Sansista tai huonosta photoshoppauksesta ole tietoakaan. Takakannessa kirjaa kuvaillaan hupaisalla sanalla "maailmanlopullinen".