Syön tässä mehujäätä jossa on giniä ja toniccia ja kurkunpaloja. Kiehtovaa eikö totta. No niin, sitten asiaan. Pidän runoista, ainakin jos ne ovat hyviä. En nyt osaa varsinaisesti määrittää millaisia hyvät runot ovat, mutta henkilökohtaisesti en oikein välitä abstraktisuudesta ainakaan kovin suurissa määrissä. En saa siitä mitään otetta. Myötähäpeääkään runot eivät mielellään saisi aiheuttaa. Ja en pidä arkisista runoista (jos tarkoitetaan sellaista Samuli Putro -meininkiä, eli "minulla on ikeasta ostettu sohva ja pöydällä on maksamaton lasku ja blaablaablaa") tai murteella kirjoitetuista runoista. Mieluummin myös luen runot itse kuin kuuntelen jonkun lausuvan niitä teatraalisesti.

Mutta siis. Pidin tästä kirjasta jonka nyt luin. Mary Oliver on ilmeisesti Amerikassa suhteellisen tunnettu, mutta Joutsen (julkaistu suomeksi vuonna 2013) on hänen ensimmäinen suomennettu runokokoelmansa. Suomentajina ovat olleet henkilöt nimeltä Pertti Nieminen ja Tuulia Toivanen. Runot käsittelevät enimmäkseen eläimiä, kasveja ja luonnonilmiöitä. Mary itse kertojahenkilönä makoilee rikkaruohojen seassa ja juttelee niille, ihailee lintuja ja tämmöistä. Eräässä runossa hän saa kaveriltaan karhun sontakasasta löytyneen kävyn ja syö sen. Toivoisin tuon tapahtuman olevan fiktiivinen.

Mary toi mieleeni Tove Janssonin. Molemmat ovat harmaahapsisia kirjoittajanaisia joilla on ollut pitkäaikaisena elämänkumppanina toinen nainen. Tovekin taisi kirjoittaa paljon luonnosta. Molemmat ovat joka tapauksessa tyyppejä jotka haluaisin tuntea, vaikkei se ainakaan Toven kohdalla tule koskaan onnistumaan.

Olen iloinen että lainasin ja luin tämän kirjan. Muuten en osaa tuntemuksiani sitä kohtaan oikein kuvailla. Jatkossakin kiinnitän ulkona huomiota sorsiin, oraviin ja kasveihin ynnä muuhun ja ihailen niiden kauneutta, niin kuin olen ennenkin tehnyt.