Onnistuin taas deletoimaan keskeneräisen tekstin, voissaaatana. Anteeksi alatyylisyys. Oliko se nyt Gogolin Päällystakkia käsittelevä juttu jonka jouduin aloittamaan kolme kertaa minkä vuoksi kypsyin ja lopullisesta tekstistä tuli melkoisen torso.

Kirjasta, joka sisältää oikeasti kekseliästä, kiehtovaa ja unenomaista meininkiä, jolla on siistit oranssit apokalyptiset kannet, jonka kirjoittaja on vetävä skotti ja jossa homoillaan, ei voi olla pitämättä. Kuitenkin minulla meni melkein kolme vuotta lukea tämä kyseinen opus kokonaan, aloitin kesällä 2012 eli samoihin aikoihin kuin tämä blogikin alkoi. Johtunee kirjan ensimmäisestä puoliskosta jonka lukeminen oli välillä kuin suossa rämpimistä. En osaa selittää miksi. Kuitenkin tässä oli sitä jotakin, tuollaista mielikuvituksellista ilmausta käyttääkseni. Varsinkin prologi tuntui suorastaan henkeäsalpaavalta silloin seitsemäntoistavuotiaana. Luin sen loppusuoralla ollessani uudestaan muistin virkistykseksi, eikä se oikein samalla tavalla enää pärissyt, mutta se on silti ehkä kirjan parasta antia ja toimisi varmaan itsenäisenä novellinakin. Epilogikin oli hieno. Oli siinä välissäkin aina silloin tällöin kaikkea kaunista, jännää tai osuvaa. Heikoin lenkki on, näin väittäisin, eräs tylsä hahmo, sellainen motoristinainen. Vaikkeivat häneen liittyvät osiot niin tappotylsiä aina olekaan, hänessä ei hahmona oikein ole mitään, muuta kun että hän on nainen ja hänellä on moottoripyörä. Olen kyrpiintynyt kaiken maailman äksön-emäntiin jotka ovat kaikki samanlaisia. Onko, miehet, niin vaikeaa saada kunnollinen naishahmo aikaiseksi?

Hal Duncan on muuten DeviantArtissa, asia jonka huomatessani en ollut pysyä nahoissani. En osaa laittaa linkkiä tällä tyhmällä tabletilla jolla parhaillaan kirjoitan, mutta hän on siellä omalla nimellään. Vaikuttaa ihanalta ihmiseltä.