IMG_0718.jpg

Vinyyliprinsessa on ylistyslaulu hyvälle musiikille. Sekä fyysisille tallenteille, mikä ei tosin kuulosta yhtä hienolta. Kuuntelen tässä kirjoittaessani Simon & Garfunkelin Bookens -levyä, koska se on hyvä levy, omistan sen ja päähenkilö kuuntelee sitä tässä kirjassa. Suosittelen kaikkia muitakin kuuntelemaan, formaatista riippumatta.

Päähenkilö Allie on Berkeleyssä asusteleva 16-vuotias raskaan sarjan musiikkinörtti. Hänellä on noin miljoona vinyylilevyä. Tällaisesta hahmosta lukeminen on todella virkistävää todellisuuspakoa maailmassa jossa tuon ikäiset ja ja muunkin ikäiset lähinnä tykittelevät listahittiryönää telefooneistaan. Tai kuuntelevat musiikkinsa tyytyväisenä särisevien läppärin kaiuttimien kautta, hyi vittu. Anteeksi. Jos Allie olisi olemassa, haluaisin tutustua häneen. Harmi vain ettei edes hänen "kiehtovaa blogiaan", jonka osoitetta mainostetaan kirjan takakannessa, ole näköjään enää olemassa. Alliella on kirjan sisäisessä maailmassa tosiaan levy- ja musiikkiaiheinen blogi, jota ei aluksi lue kovinkaan moni mutta joka pikkuhiljaa kehittyy varsinaiseksi samanhenkisten ihmisten yhteisöksi. Kateellisena luin kuvauksia useista kommenteista joita hänen bloginsa saa joka päivä. Tällä omallakin blogillani on lukijoita mutta kukaan ei käytännössä koskaan kommentoi mitään. Ehkä olen niin paska kirjoittamaan että ihmiset kokevat että on parempi pysyä kohteliaasti hiljaa kuin sanoa mitään ilkeää. Ja miksi alan aina puhua itsestäni kun kirjaa pitäisi arvostella? Tosin Jari Tapani Peltonen, elokuva-arvostelija ja nettituttavani jolta olen ottanut vaikutteita kirjoitustyyliini, saa minkä tahansa leffa-arvion muuttumaan analyysiksi hänen omasta juustonaksuriippuvuudestaan joten, ömh, mikäköhän tässä sivupolussa nyt olikaan pointtina, takaisin aiheeseen.

Koska Vinyyliprinsessassa namedroppaillaan jatkuvasti artistien, bändien, levyjen ja kappaleiden nimiä, joukossa oli myös muutama minulle tuttu ja mieluinen nimi, mainitun S&G:n Bookendsin lisäksi Peter Gabriel (jonka kirjassa kehutun martinscorsesenjeesusleffa-soundtrackin voisin hankkia jos se tulee vastaan jossain) ja Chet Bakerin My Funny Valentine joka on myös sellainen kipale jonka kuuntelemista suosittelen. Kirjan ihmissuhdekuviot ovat melko ennalta-arvattavia, mutta lopussa kaikki on niin kuin pitääkin ja lukijan olo on lämpöisen pörröinen. Vähän toisin kuin edellinen arvoimani kirja Aniara, joka jätti surullisen ja lähestulkoon itkuisen olon. Joka tosin melko varmaan johtui osittain siitä, että mielialalääkkeeni oli jäänyt sinä päivänä ottamatta ja olin kykenemätön mihinkään myönteisiin ajatuskulkuihin. Niinkin voi käydä.

Yksi ikävä seikka Vinyyliprinsessassa oli se, että siinä jotenki asetettiin vastakkain kulturelli elämäntyyli ja sellainen ulkoilupainotteinen elämäntyyli. Allielle, hänen äidilleen ja isoäidilleen kaikille teltassa yöpyminen on hirveä kauhistus. Jestas mitä kermaperseitä. Itse voisin kai sanoa olevani jonkinlainen kulttuuri-ihminen, jos tuollaista lokerointia harrastaisin, mutta eräelämäkin on lähellä sydäntäni ja minusta olisi ihanaa nukkua pitkästä aikaa ulkona teltassa. Elämään kaipaa monenlaisia osa-alueita.

Yleensä vien kirjaston kierrätyskärryyn omat kirjani jotka olen lukenut loppuun (olen niin rahoissani että voin antaa tavaraa pois ilmaiseksi), paitsi ne jotka ovat niin huikean hyviä että ansaitsevat sen takia loppusijoituspaikan kirjahyllyssäni, mutta tässä on niin tyylikäs selkämys että taidan säilyttää tämän itselläni jo senkin takia. Kansi taas tuo mieleen jonkin Salatut elämät -kirjan eikä kuvassa oleva tyttökään muistuta yhtään Allieta sen perusteella millaiseksi hänet kuvaillaan. Ehkä kuvan pimu on vain yleinen symboli musiikista nauttivasta ihmisestä ja on naispuolinen siksi että kannessa lukee "prinsessa" ja kirja on suunnattu tytöille. Voisin tosin suositella tätä lähes 30-vuotiaalle miespuoliselle kaverillenikin.