J%C3%84RVI%20SKOTLANNIN.jpg

Tämä on luultavasti kirja jonka olen lukenut useimmiten elämäni aikana. Olipas kömpelö virke mutta miten muuten tuon muotoilisi.

Tässä oli taas muutamia kohtia jotka naurattivat ääneen, liittyen lähinnä fletkumatojen hoitoon, Harryn ja co.:n loppukokeisiin ja varmaan huispausmatseihinkin. Koko kirja on jotenkin tosi sujuvaa hömppää. Alussa Harry kaipaa huoltajan allekirjoitusta Tylyahon lupalappuun ja lopussa hän saa sellaisen. Kalkaroksen puolesta jäi jotenkin paha mieli.

Joskus vuosia sitten oli varmaan aika jolloin mietin onko kummallista kuolata fiktiivistä hahmoa. Nykyäänhän onneksi internetin ansiosta tiedän että sellainen on suunnilleen toiseksi yleisintä puuhaa maailmassa. En ole ainoa joka on Pottereita lukiessaan ajatellut Sirius Mustasta että onpa siinä ihana mies herrandyydelis. Tilastollisesti on varmaan todennäköistä että joku on ajatellut jostain Vorostakin noin. Miksi minä taas vedin tuon Voron esiin?

Nyt olin vähän harmissani, kun kuuluisan rääkyvä röttelö -kohtauksen aikana tuntui siltä, ettei Sirius piitannut muusta kuin Peterin päästämisestä päiviltä, ja käyttäytyi Harrya ja kumppaneita kohtaan suorastaan väkivaltaisesti sekä koirana että ihmisenä, ja silti Harry oli tähän ihan lääpällään samantien väärinkäsitysten selvittyä. Tuo harmittaa siksi koska olen ollut Harryn ja Siriuksen väliseen omalaatuiseen suhteeseen suorastaan heikkona niin kauan kuin olen tuollaisista asioista mitään tajunnut. Se on ollut ehkä lempiasiani koko sarjassa, niin alkuteoksissa kuin niistä tehtyissä leffoissakin. Elokuvat ovat oikeastaan oma lukunsa, koska Daniel Radcliffe oli fanittanut Gary Oldmania jo ennen kun oli saanut tietää että tämä tulisi mukaan sarjaan, he ystävystyivät kuvausten aikana (jostain kolmenkymmenen vuoden ikäerostaan huolimatta) ja heillä onkin tästä johtuen elokuvissa huikeat kemiat ja heitä on ihana katsoa. Gary on reaalimaailmassa auttanut Danielin eroon alkoholiongelmastaan ja sensellaista. Aivan huippua. Jotkut urputtavat että Gary on Siriukseksi "liian ruma" tai jotain tällaista, mikä on aika erikoista kun tässäkin kirjassa Siriusta kuvaillaan melko lailla petolinnun perseen näköiseksi. Sen kyllä myönnän että hän on vähän vanha, mutta voi hirvitys nyt taas. No ei leffoista sen enempää. Hauska, jännä ja viihdyttävä kirja tämä oli vielä tällä n. seitsemännelläkin lukukerralla noista mainitsemistani seikoista huolimatta.

Näennäisen randomi lainaus: "Sinun täytyi olla varma, että Voldemort jaksaa taas räyhätä ennen kuin palaat hänen helmoihinsa"