synkk%C3%A4pime%C3%A4.jpg

Kieroonkasvukertomus on kevyttä pahan mielen hömppää jossa ei ole juuri muuta moitittavaa kuin sen nimi, joka on jotenkin lattean selittelevä ja tuntuu varoittelevan että tää on nyt vähän rankkaa kamaa hehheh. Jopa joku "Tommi" olisi parempi nimi.

Tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Ritva saattoi vielä olla teinitytön nimi. Sitä ei sanota, missä ne tapahtuvat, mutta itse näin mielessäni oululaisia paikkoja, kirjoittajakin kun on täältäpäin. Päähenkilö Tommi elää ahdistavaa nössöteinin elämää, jopa hänen paras kaverinsa kiusaa häntä, namusetä ahdistelee ja vanhemmat ovat kummallisia. Tosin Tommi itsekin on suorastaan häiritsevän kummallinen. Siitä huolimatta tällaisena ihmisenä, joka katsoo yläasteen olleen elämänsä kamalinta aikaa, häneen samastuu turhankin helposti. Koululiikunta, hyi helvetti. Kaikki ne pallopelien käsittämättömät säännöt ja kentän toiselta laidalta huudellut ristiriitaiset ohjeet ja joukkuejaot, kiitos 2007-2010. Kirjan ensimmäinen puolisko on tosiaan melko masentava ja mietin sen aikana, viitsinkö lukea koko kirjaa loppuun. Tosin Jarno Mällisen kirjoitustyyli piristi lukukokemusta. Alkupuoliskolla on myös sellainen kohtaus jossa Tommi fiilistelee lastenlaulun kertosäettä, ja tämä synnytti niin riemastuttavan mielikuvan että harkitsin piirtäväni aiheesta fanartia. Ehken kuitenkaan jaksa.

Jälkipuolisko, jonka aikana Tommi on lukioikäinen, on melko surrealistista tykittelyä. Mällinen kuvaa humalassa olon tunnetta erittäin osuvasti. Tommin edesottamukset nostivat lisää noloja muistoja mieleen, kuten kirjassa sanotaan: "Äkkiä menneisyys näyttäytyi sarjana häpeällisiä tilanteita". Älyttömät ja mielikuvitukselliset tapahtumat herättivät itsessäni suoranaista ihailua, täytynee tutustua Radiopuhelimet-yhtyeeseen joskus (Mällinen siis kuuluu kyseiseen bändiin).