ville%20taivas.jpg

Näin suositusta kirjasta on hankalaa sanoa mitään tuoretta. Ilman lukupiiriä en olisi luultavasti koko kirjaan koskenut. Kyseisen lukupiirin kanssaihmiset myös armollisesti selittivät minulle mikä on tuplaemmaljungi. Tuollaista hämmennystä saattaa aiheutua kun suunnilleen kaikki erisnimet on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella. marimekon iltavilli ja kahvila esplanaadi ja digestivet ja mäkkäri. Tämä on sitä arjen todellisuutta eikä mitään mainostamista.

Voisin perustaa herätysliikkeen jossa kaikkien on pakko hankkia koko ajan uusia kissoja. Eläinsuojeluviranomaisilla saattaisi olla asiaan jotain sanomista, mutta oletetaan että ei olisi. Parin sukupolven päästä henkilö Y joutuu mielisairaalaan koska ei jaksa hoitaa viittätoista kissaa. Ihme huomionhakua, ennenkin on jaksettu ja Raamatussakin joku apostoli sanoo jotain jossakin kohtaa ehkä. Kissavideoita saa katsoa netistä mutta Hauskat kotivideot on Saatanan salajuoni. (Tuota en kyllä varsinaisesti ihmettelisi.)

Se siitä hassunhauskasta satiirista. Taivaslaulu herätti oudon tunteen, että tämmöistäkö täällä minun nurkillani tapahtuu koko ajan, lähellä mutta henkisesti jotenkin todella kaukana? Onko täällä Oulussa kaksi heimoa joilla on ihan erilaiset elämäntavat ja ajatusmaailma?

Tämä kirja ei ollut mitään kauhean mieltäkohottavaa luettavaa ja lisäksi se esti minua nukkumasta parina peräkkäisenä yönä (ei sisältönsä takia vaan siksi koska minulla oli pääasiassa vain nuo mainitut kaksi yötä aikaa lukea koko opus). Mutta nyt tajuan ehkä taas vähän enemmän jostain, ja mainittakoon että kovin moni kirja ei ole aiemmin saanut minua käymään lenkillä. Ainakaan talvella. Huomasin että muutama pakkasaste on oikeastaan aika ihanteellinen lenkkeilysää.