Hirveän traagista kun 13-vuotiaan tytön avioliitto pari päivää tuntemansa pojan kanssa ei onnistukaan ihan suunnitellusti. Loppuratkaisunhan kaikki tietävät jo etukäteen, mutta myös Mercutio, jo(n)ka on (tarkoitus olla) näitä sivuhahmoja joista kaikki tykkäävät ja jolla on väitetysti seksuaalisia viboja Romeon kanssa (joita en itse havainnut), kuolee melkein saman tien, vieläpä jotenkin kökön koomisella tavalla. Kaikki kuolevat teräaseen aiheuttamiin haavoihin tai mystisiin myrkkyihin lasketellen ensin runoutta eikä kenenkään kuolema aiheuta tällaisessa 2010-luvun henkilössä juuri mitään tunnereaktioita ainakaan näin kirjallisessa muodossa esitettynä. Myönnettäköön että loppu sai vähän liikuttuneeksi, kun Romeon isä mainitsee vaimonsakin kuolleen vastikään ja harmittelee kun poikakin meni tuolla tavalla päättämään päivänsä ennen häntä itseään. Olin lähestulkoon koko kirjan lukemisen ajan pienessä olutpöhnässä, minulla kun oli sellainen juomapeli että hörppään aina kun tekstissä mainitaan Romeo tai Julia. Tämä toi omaa hohtoaan tähän lukukokemukseen. Mielenkiintoisinta tässä näytelmässä olivat suomentajan lisäämät(?) alaviitteet joissa selitettiin 1500-luvun meteoreihin liittyviä uskomuksia ja milloin mitäkin.