Olisivatpa oikeatkin ihmiset yhtä hauskoja ja sielukkaita kuin tässä kirjassa nämä Ankkamiehet ja Kvestorit ja Vanhemmat Paimenet ja suunnilleen kaikki mahdolliset triviaalimmatkin sivuhahmot. Jotenkin näissä Kuolemaa käsittelevissä kirjoissa tuntuu olevan erityisen loistavaa henkilökuvausta ja muutenkin tykkään näistä kuin hullu puurosta. Tunnelma on omaa luokkaansa ja Kuolema on käsittämättömän hyvä hahmo. Hän on jotenkin yhtä aikaa täysin viaton ja äärimmäisen kyyninen tyyppi ja muutenkin melko lailla kaikkea maan ja taivaan välillä, ja tämä toimii. Hänen geenejään jotenkin mielenkiintoisesti adoption kautta perinyt ei-biologinen lapsenlapsensa Susan taas on nyt ultimaattinen suosikkinaishahmoni tässä sarjassa. En kyllä tiedä miksi häntä pitäisi nostaa esille nimenomaan naishahmona, kun sukupuoli ei määrittele hänen tekemisiään tai häntä hahmona oikeastaan millään tavalla. Tai ehkä juuri sen takia. Tämä on taas tätä "vahva nainen"-problematiikkaa, koskaan ei puhuta "vahvoista mieshahmoista". Mutta ei siitä sen enempää. Susan on kuitenkin ihana. Nyt menen nukkumaan.