Olen jo semmoiset vuoden päivät halunnut tutustua Miina Supisen tuotantoon. Lueskelin yhtenä yönä viime keväänä hänen kirjoittamiaan kolumneja ja tunsin löytäneeni jonkilaisen esikuvan. No se oli silloin se, mutta tätä äänikirjaa kuunnellessani heräsi kyllä taas ihailu Supista ja myös lukija Miitta Sorvalia kohtaan. Hillittömän hauskoja naisia, etten sanoisi. Orvokki Leukaluu toi jotain ilonaihetta muuten lähestulkoon ultimaattisen paskaan vappuuni, johon kuului ruhjoutunut varvas, yksinäisyyttä, nöyryytystä, maailmantuskaa ja sen sellaista.