garden-statue-1456921.jpg

En kauheasti välittänyt tästä kirjasta. Syytän Neil Gaimania.

Aluksi tämä vaikuttaa kertovan Aziraphalesta ja Crowleystä, enkelistä ja demonista jotka ovat tunteneet toisensa vuosituhansien ajan ja jotka puuhaavat yhdessä kaikenlaista kivaa, kuten syöttävät sorsia, syövät loistohotelli Ritzissä ja ryyppäävät. He suunnittelevat estävänsä maailmanlopun houkuttelemalla Antikristuksen pois pahoilta teiltä, sikäli kuin vauvan voi sanoa sellaisille vielä ajautuneenkaan. Lainatakseni Crowleya: "We'll be godfathers, sort of. Overseeing his religious upbringing, you might say."

Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahdu, koska seuraavaksi siirrytään yhdentoista vuoden päähän seurailemaan kyseenomaisen antikristuksen, Adam-nimisen Ville Vallattoman reinkarnaation, edesottamuksia jonkinlaisessa utopistisessa Petteri Kaniini -maailmassa. Adamilla on kolme turhaa kaveria ja koira. Välillä Maaninen Keijukaismainen (tai tässä tapauksessa noitamainen) Unelma Tyttö, tämän sulhaskandidaatti ja kumppanit sekoilevat jossain toisaalla ja Apokalyptiset Motoristit patsastelevat missä milloinkin. Tässä oli liikaa hahmoja, eivätkä ne olleet edes kovin hyviä. Tai ehkä Kiekkomaailma on asettanut omalta osaltani riman liian korkealle. Joka tapauksessa, tuollaista aiemmin maalailtua kummisetäkuviota tässä kirjassa ei ole, eikä oikein muutakaan juonta, paitsi että maailmanloppu on tulossa ja se on ennustettu. Lisäksi tästä puuttuu selkeä sisäinen logiikka. Ilmeisesti maailma on kuin onkin 6000 vuotta vanha, mutta muistaakseni dinosaurukset mainittiin ainakin jossain kohtaa. Ei tämä vielä mitään, mutta Crowley ja Aziraphale tuntuvat pystyvän tekemään tahdonvoimalla melkein mitä tahansa. Tämä laskee ristiriita- ja muissa tilanteissa panokset aika matalalle, kun tuntuu että kaikki asiat voi korjata jollain maagisella vippaskonstilla. 80- ja 90-luvun taitteen teknologian sadatteluun perustuva huumorikaan ei enää oikein osu maaliin.

Good Omens oli sellainen "tulin, näin, ostin t-paidan" -kokemus. En tästä juuri mitään saanut irti, mutta tämä opus kuulunee Pratchett-fanin yleissivistykseen ja nyt olen paikannut tuon aukon omalta osaltani. Mainittakoon, että jos minulla olisi suojelusenkeli tai joku yksisarvisterapia-henkinen enkeliopas, niin en tykkäisi yhtään huonoa jos se olisi Aziraphale. (Homohtavat nukkavierut kirjanörtit, liittykää yhteen.)