meerkat-763682_960_720.jpg

Jostain syystä kirjoitettaessa Pixabayhin "awakening" sieltä tuli mm. tuollainen kuva. Mikäpäs siinä sitten.

Minun oli vähän vaikea hahmottaa, mistä tämä kirja varsinaisesti kertoo, mutta ilmeisesti ainakin riippumattomuudesta ja asioiden näkemisestä sinä minä ne ovat (katsomatta niitä jonkinlaisten lasien läpi). de Mello kertoo, että onnellisuuden salaisuus on se, ettei ripustaudu muihin ihmisiin eikä anna heidän vaikuttaa elämänlaatuunsa. Olen samaa mieltä siitä, ettei kenenkään pitäisi elää niin, että imee jatkuvasti kuin iilimato olemassaolonsa oikeutusta ja mielen tasapainoa muiden antamista kehuista ja huomionosoituksista, mutta toisaalta Meloni myös antaa ymmärtää, että satunnaisistakin kehuista ja myönteisestä palautteesta ilahtuminen johtaa turmioon. Ei pitäisi reagoida mitenkään mihinkään ulkopuolelta tulevaan hyvässä tai pahassa, vaan kaiken pitäisi tulla omasta itsestä. Toisaalta Mello ei kannusta yrittämään muuttua, vaan sanoo että muutos syntyy itsestään kun sitä ei enää yritä, vai mitenhän se menikään. Samaten hän kehottaa tarkkailemaan itseä ja omia tuntemuksia kuin ulkopuolinen ja tajuamaan että viha ja muut tunteet eivät ole missään muualla kuin niiden kokijan päässä. Minkäänlaista yksittäiseen ihmiseen/ihmisiin kohdistuvaa rakkautta ei ole olemassa, se mitä sellaisena pidetään on pelkkää kiintymystä toisesta ihmisestä muodostettuun kuvitelmaan jolla ei ole juuri tekemistä todellisuuden kanssa. Ns. romanttinen rakkaus on onnettomaksi tekevää himoa, halua ja läheisriippuutta. Todellinen rakkaus on mahdollista vasta kun on herätty näkemään värittämätön todellisuus (tästä kirjan nimi) ja se kohdistuu kaikkiin ja kaikkeen. Onnellisuus on ihmisen perustila, ei jotain mikä tulee jostakin.

Kirjan opetukset ovat, nyt kun ne tuolla tavalla naamaan hierotaan, aika itsestäänselviä, vaikkei niitä olisikaan tullut aiemmin juuri ajatelleeksi. Viime vuosina tällaiset teemat ovat tosin olleet aika paljon esillä, joten osittain tämä on sitä samaa kamaa kuin esim. harjoituksissa joita minullekin on annettu mukaan kallonkutistajalla käydessäni. Silti mukana oli myös teemoja joihin en ole muualla törmännyt ainakaan näin vahvoina, kuten tuo täydellisen riippumattomuuden idea. Kuten sanottua, sitäkään ei kuitenkaan pidä asettaa tavoitteekseen, koska tavoitteet ovat suorittamista ja oravanpyörää. Asioita ei myöskään kannata yrittää muuttaa tai ainakaan vastustaa, koska vastustamalla asioita sitoo itsensä niihin. Itsekin muistan ajatelleeni tiettyjä asioita paljon enemmän takavuosina, jolloin tunsin inhoa ja vastenmielisyyttä (ja huonosti peiteltyä kiinnostusta?) niitä kohtaan, ja nykyään kun en enää kammoa noita asioita niin eivät ne juuri mielessä käykään. Myöskin ne kanssaihmisemme, jotka aktiivisesti vihaavat tiettyjä ihmisryhmiä ja kulttuurisia suuntauksia joita itse eivät edusta, tuntuvat käyttävän valtavan osan ajastaan ja energiastaan juuri noiden asioiden ajatteluun ja alkavat kuvitella että kaikessa on kysymys noista heidän päähänpinttymistään ja kaikki on yhtä suurta salaliittoa heitä ja heidän arvojaan vastaan. de Mello sanoo, että kaikki kärsimys johtuu siitä kun ihminen lisää todellisuuteen jotain, toisin sanoen oman reaktionsa. Tuollaisesta filtteritodellisuudesta kertoo mielestäni myös viimeksi käsittelemäni teos eli Poika raidallisessa pyjamassa, jossa valtava ihmisjoukko on siirtynyt elämään todellisuudessa jossa osa ihmislajista nyt vain on pohjasakkaa joita pitääkin kohdella kuin kiinalaisia turkiseläimiä. Kuitenkin, mielestäni joitain asioita nyt vain on yritettävä muuttaa, jollei halua hirveitä asioita tapahtuvan. Jos iso osa ihmisistä on passiivisia, rikkain murto-osa päättää miten meille käy. Tosin noinhan se taitaa mennä muutenkin. de Mello on kuollut jo 80-luvulla, mutta jos hän eläisi, olisi todella mielenkiintoista seurata hänen väittelevän/keskustelevan vaikka Tämä muuttaa kaiken -kirjan (http://paperikasat.vuodatus.net/lue/2016/12/naomi-klein-tama-muuttaa-kaiken-kapitalismi-vs-ilmasto) kirjoittajan Naomi Kleinin kanssa.

Aloitin tämän postauksen sanomalla, että oli vaikea hahmottaa mistä tämä kirja varsinaisesti kertoi. Voisin tarkentaa, että lukiessa tajusin kirjan opit lähestulkoon kristallinkirkkaasti vaikka osa niistä vähän yskittikin, mutta myöhemmin, kun asiaa mietin, en oikein saanut selvää käsitystä siitä mitä olin lukenut. Toivoin että olisin voinut soittaa de Mellolle ja pyytää tarkennusta. Osa kirjasta on, kuten jostain ylläolevastakin voi päätellä, aika tylyä tekstiä. Vaikka tämän olisi varmaan ehtinyt lukea tunnissa, minulla tässä meni päälle puoli vuotta kun luin tapani mukaan kaikkea muuta välissä, ja sen kohdan lukeminen, jossa Anthony ilmoittaa kuolleen kaverin ikävöimisen olevan pelkkää itsesääliä, osui juuri niihin aikoihin jolloin tosiaan olin vastikään saanut tietää ystäväni kuolleen. Siinä vaiheessa olin melkein valmis haistattamaan vitut koko teokselle ja Melonille, mutta olen ihan tyytyväinen että jatkoin lukemista tuosta hyvin huonosti sattuneesta ajoituksesta huolimatta. Vastaavanlaisia lausuntoja on kirjassa enemmänkin, ja on selvää ettei mies elämässään ainakaan yrittänyt miellyttää ketään tai mukautua sellaiseen sosiaaliseen konstruktioon kuin hyviin tapoihin.