IMG_0815.jpg

Lapsuuden suosikkikirjoja ei näköjään vain pitäisi lukea aikuisena uudestaan. Kieltämättä niissä avautuu uusia tasoja joista ei lapsena mitään tajunnut, kuten maagisten suklaakarkkien vertautuminen huumeisiin, majavien omaksumat perinteiset ihmispariskuntien sukupuoliroolit, viinan juottaminen lapsille, Jumalaa palvova joulupukki joka jakaa lapsille aseita (onkohan se pikkutytölle miekka lahjaksi -kohtaus Hogfatherissa muuten viittaus tähän kirjaan?), jne, mutta oli se silti lapsena vain hauskaa kun ei tarvinut ajatella tuollaisia asioita vaan saattoi vaan uppoutua tarinaan. Nyt en edes enää pystynyt ajattelemaan tätä minään pelkkänä fantasiaseikkailuna, kun se Jeesus pelastaa -aspekti puski niin vahvasti läpi ja tuntui pikemminkin kuin lukisi jotain kuvitettua lasten Raamattua. Olin yllättynyt miten nopeasti etenevä tarina tämä oli - Narniaan päästään jo parin ensimmäisen aukeaman jälkeen. Johonkin Sormusten herraan verrattuna tämä tuntui varsinaiselta piripäiseltä pikajuoksulta. Kirjan alku on hemmetin tyylikäs ja taianomainen, siis se Narniaan saapuminen lumisine maisemineen, lyhtypylväineen ja fauneineen jolla on sateenvarjo ja punainen kaulahuivi ja jotain mystisiä kääröjä mukana. Kyseinen fauni eli Tumnus oli suosikkihahmoni kirjassa, vaikkei hänestäkään paljoa kerrota. Aika jännää muuten miten Lewis päätti liittää tähän maailmaan mukaan tuollaisia kreikkalaisia taruolentoja ja jumalia, kun ajattelee kirjan luonnetta noin muuten. Fauneillakin on pukinsorkat ja sarvet päässä. Eikö kukaan ajattele lapsia?