800px-Bruce_Springsteen_1988.jpg

Tuossa on nuoren Bruce Springsteenin kuva koska toista kirjan päähenkilöistä, Samuelia, luonnehditaan hänen näköisekseen. Toinen (ja oikeastaan ensisijainen) päähenkilö, Joe, on hänen isänsä. Välillä näkökulma on myös Samuelin äidin Alinan, mutta hänen tehtävänään on enimmäkseen olla huolestunut siitä että mitähän Joe tai Samuel tai joku muu mieshahmo nyt meinaa. Tosin on hänellä enemmän itsenäistä tekemistä kuin vaikka Twilightin Bellalla, johon tosin ei paljon vaadita, vaikka Bella on olevinaan päähenkilö...

Twilight sikseen. Tämä oli hyvä kirja. Aloitin tämän lukemisen tosin jo melkein vuosi sitten, joten alkupuoliskon tapahtumat eivät ole enää ihan tuoreimmassa mahdollisessa muistissa. Kirjoitustyyli, intensiivinen tunnelma ja hahmoista varsinkin Samuel tekivät vaikutuksen. Kirjaa on sekä kehuttu että moitittu siitä, että sillä niin monta eri teemaa, mutta mielestäni tämä oli mielenkiintoinen tyylivalinta. Jotkut teemat tosin jäävät hieman irrallisiksi tai keskeneräisiksi, kuten kaskaat ja se autismilääkejuttu. Vaikka kukaan kirjassa nimeltä mainituista henkilöistä ei edes kokeile kyseistä lääkettä, siitä on juttua sivukaupalla. Hahmoista Joen tyttäret ovat melko karikatyyrimäisiä (tosin tuontapaisia tyyppejä on maailma täynnä, mutta fiktion ei tarvitsisi olla) vaikka heitä loppuvaiheessa pikavauhtia vähän yritetäänkin syventää. Kävi mielessä, onko heidän banaaliudessaan tarkoitus olla jonkinlainen vertailukohta Samuelille, jonka kiinnostuksenkohteet eivät rajoitu laihdutukseen ja tekstailuun. Heistä vanhemman ikään suhtaudutaan hämmentävä kaksijakoisesti, hahmon esim. mainitaan useaan kertaan käyttävän satunnaisesti alkoholia ja kannabista, mutta Joe ei tunnu tästä juuri piittaavan vaan sen sijaan tarjoaa tälle itsekin olutta? Toisessa kohdassa taas sanotaan jotain tähän tyyliin kuin "lapset oli saatu nukkumaan", niin kuin kyse olisi jostain kolmevuotiaasta. Tuntuu myös vähän ontolta kun tyttöjen painotetaan olevan Joelle tärkeintä maailmassa, käytännössä he nimittäin vaikuttavat olevan hänelle enemmän rasite ja mielipahan aihe kuin mikään voimavara. Tosin noin kai se menee kun on lapsia.

Tiettyjen Samuelin edesottamuksia ja mielenmaisemaa kuvaavien jaksojen lisäksi vaikuttavinta sisältöä tässä kirjassa olivat mielestäni Joen seikkailut virtuaalimaailmassa. Kirjan sisäisessä maailmassa (jonka luulisi sijoittuvan tulevaisuuteen, mutta joka itseasiassa laskujeni mukaan sijoittuu parin vuoden taakse menneisyyteen, mikä kirjan ilmestymisen aikaan toki oli vielä erittäin välitöntä lähitulevaisuutta) on keksitty laite, jolla voi kokea asioita todentuntuisesti kotona istuskellen ja käyttää internetiä, yms. Tuollainen tuntuu loogiselta seuraavalta (tai sitä seuraavalta) askeleelta teknologian kehityksessä ja joltain mitä olisi mielenkiintoista kokeilla, mutta tuollaista kerran kokeiltuaan ei varmaankaan enää viitsisi palata vanhaan tai kohta edes näkisi mitään järkevää syytä olla käyttämättä laitetta taukoamatta maailman tappiin asti. Vaikka tässä vaiheessa tuon pystyikin vielä ainakin osittain ottamaan jännänä tieteisfiktiona, niin silti tuollaisesta lukeminen saa minut usein haaveilemaan muuttamisesta yksin jonnekin metsän keskelle syömään kuolleita oravia. 

Asiasta toiseen, miksi tässä oli niin luotaantyöntävästi kuvailtuja seksikohtauksia? Jos jonkin neuvon voisin Valtoselle antaa niin se olisi se, ettei kannata ainakaan alkaa kirjoittaa eroottisia novelleja.