tuhosieni.jpg

Kuvassa tämän teoksen tärkeimmät teemat: kenguru, no worries ja laimea olut joka lienee tehty hämähäkistä. Perunatkin mainitaan.

Voisin vaikka lukea pelkkää Pratchettia koko loppuelämäni. Ainakin melkein. Suunnilleen näin varmaan tekisinkin ellen olisi lukupiirissä ja osallisena kaikenmaailman lukuhaasteissa sun muissa. Kun olin menossa kirjastoon lainamaan tätä kirjaa, niin näin aika paljon Terryn näköisen miehen! Sattumaako??

Luin tämän joskus viime viikolla Australian kansallispäivän kunniaksi. (Australian katsotaan alkaneen siitä, kun valkoiset heteromiehet saapuivat paikalle rikastamaan alkuperäisväestön elämää, samalla tavalla kuin Amerikka "löytyi" silloin kun sinne tuli valkoisia ihmisiä.) Tämä kirja kostuu melko lailla peräkkäisistä vitseistä, aiheinaan Australian kulttuuri ja luonto ja lisäksi evoluutio, aikamatkustuksen logiikka ja vanhat ihmiset. Tätä oli hauska lukea. Tuntui kuin olisi ollut älykkäiden ja hauskojen ihmisten seurassa jossa kaikki ovat höyhenenkevyesti kännissä. Ainut asia joka hieman häiritsi oli suomennos, joka sekään ei varsinaisesti ollut huono, mutta pahimmillaan joissakin ilmauksissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää ja yleisesti tuntui että kielellistä sisältöä oli käännettäessä silpoutunut pois kuin juustohöylällä. Ei tämä minua ennen haitannut, mutta sarjaa alkukielellä luettuani olen saanut huomata TP:n käyttävän aika omaperäisiäkin sanavalintoja joita en ole koskaan ennen kuullutkaan missää muussa yhteydessä, ja nämä on sitten käännettäessä korvattu jollain perussanastolla. Lopputulos on puiseva. (Olen tosin tykännyt Marja Sinkkosen käännöksistä, mutta tämä ei ole yksi niistä vaan kaikki 2000-luvun puolella ilmestyneet suomennokset tuntuvat olevan lähinnä Mika Kivimäen käsialaa, paitsi että ilmeisesti jossain vaiheessa on ollut kaksi muutakin kääntäjää.) 

Viimeisen mantereen pääosassa ovat Rincewind ja vanhempien velhojen kaveripiiri/opettajakunnan hallitus/tms. Toisin kuin Harry Potter -universumissa jossa velhoutta ilmeisesti määrittelee jokin geeni, Kiekkomaailmassa velhoksi tullaan opiskelemalla, ja valmistumisen jälkeen ei tehdä juuri muuta kuin syödään ja riidellään ja joudutaan idioottimaisiin seikkailuihin. En oikein tiedä mitä mieltä olen Rincewindistä. Hänen määrittelevimpänä piirteenään on kuolemanvaarassa oleminen ja pakeneminen, mikä on rasittavaa, mutta muuten hän on hyvinkin miellyttävä ja joviaali tyyppi. Muut velhot ovat hauskoja ja sympaattisia spedejä kukin omalla tavallaan. Heidän juonenkaariinsa, sikäli kuin niitä on, ei kuulu sellaista ryppyotsaisuutta kuin vaikka Vimesin edesottamuksiin, mikä tuntuu haittaavan joitakuita mutta ei minua.

Tämä on sellainen kirja, jonka lukematta jättämisessä ei kukaan menetä mitään, niin kuin vaikka siinä ei menetä mitään että on selvinpäin ja menee ajoissa nukkumaan, mutta, kuten jo aiemmin sanoin, hauskaa oli. Tosin suosittelisin valitsemaan alkuperäiskielisen version jos sellainen on jostain helposti saatavilla.