london-1029178_960_720.jpg

Mukava ja helppo elämä on tylsää, ainakin ulkopuolisen silmin. Ei siitä hyvää tarinaa saa. Sen sijaan kuvaillunlaisen elämän eläminen on, no, mukavaa? Jos joku yrittää väkisin "vapauttaa" sinut jostain asiasta, joka tuottaa sinulle mielihyvää, miten reagoit? Useimmissa tulevaisuuteen sijoittuvissa kirjoissa valtiovalta sortaa kansalaista, mutta tämä onkin utopia, joissa ihmisillä on kaikki mitä he tarvitsevat ja enemmänkin. Osa ihmisistä tosin on muunneltu jo alkiovaiheessa alemman luokan kansalaisiksi jotka tekevät ikävämpiä töitä (koska robotteja ei ole ilmeisesti keksitty?) mutta heidätkin on ehdollistettu asemaansa tyytyväiseksi. Työn vastapainoksi tarjolla on runsaasti viihdettä ja huumeita. Seksuaalielämä on vapaata (tosin naiskentelua jatkuvasti yhden ja saman ihmisen kanssa ei pidetä suotavana, ja ehkäisy on pakollista niillä joiden on jostain syystä annettu pitää lisääntymiskykynsä). Suunnilleen kaikelle "luonnolliselle" on keksitty jokin toimivampi ja parempi synteettinen vastine. Kenelläkään ei pitäisi olla syytä olla tyytymätön, mutta silti muutama satunnainen yksilö kaipaa yksiavioisuutta, uskontoja, kirjallisuutta, taidetta sun muuta sellaista josta on luovuttu turhana ja hankalana. Nämäkään tyypit eivät ole mitään individualistisia sankareita vaan lähinnä yksinäisiä, säälittäviä hahmoja. Pystyin samaistumaan heihin jossain määrin, sillä vaikka olen vasta parikymppinen niin minun on jotenkin vaikea (ja yleensä aika vähän haluakaan) pysyä kärryillä missä tässä maailmassa oikein mennään. Tosin olen myös sitä mieltä, että uljas uusi maailma voisi olla tätä maailmaa parempi paikka elää, jos sen lievän painajaismaisuuden ulkopuolisen silmin nähtynä ei antaisi häiritä. Eihän mitään ulkopuolisia tarkkailijoita edes olisi, jos kaikki sujuisi niin kuin pitääkin, vaan olisimme kaikki yhtä hedonista, tyytyväistä, polygamista perhettä.

Vaikka tarinassa itsessään loppujen lopuksi nousee kiintoisasti esille erilaisia näkökulmia asioihin, sitä ennen on kirjoittajan jälkikäteen kirjoittama esipuhe, jossa hän selittää miten hänen kirjansa pitää ymmärtää, miten ihmisten hänen mielestään pitäisi elää ja mitä äskenmainittua korostavia turhia lisäyksiä hän olisi kirjaansa tehnyt jos olisi kirjoittanut sen myöhemmin. Esipuhe yhdistettynä alun paatoksellisuuteen ja Fordin mainintaan joka toisessa repliikissä sai minut kirjoittamaan edellisessä blogitekstissäni esillä olevan purkauksen. Myös hahmojen kommunismiin viittaavat nimet tuntuivat lapselliselta yksityiskohdalta. Tätä ilmeisesti luetetaan kouluissa maailmalla, syynä otaksuttavasti joko se että saadaan nuoret pohtimaan diippiä kelaa yhteiskunnasta tai sitten se, että he lakkaisivat haluamasta mukavaa, helppoa elämää ja haluaisivat olla sen sijaan traagisia sankareita jotka tullaan muistamaan myöhemmin? Omasta mielestäni tämä siis oli hyvin kirjoitettu teos, joka kertoi paljon joistakin asioista, mutta en oikein tiedä, miksi. Huxley itse ja äidinkielenopettajat luultavasti osaisivat antaa tälle kirjalle jonkun koherentin ja yksipuolisen selityksen kuin apteekin hyllyltä. Minusta tuntuu että olisin varmaan jumaloinut Uljasta uutta maailmaa jos olisin lukenut sen vähän nuorempana, vrt. Eläinten vallankumous joka oli 15-vuotiaana mielestäni maailman paras kirja.