Tämä postaus liittyy tällaiseen Oulun kirjastojen tempaukseen: https://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/kirjametro

Tämän kirjan kanssa tuntuu menevän kärjistetysti niin, että suurin osa lukijoista on ihan myytyjä ja noin 10-20 % ei pidä ollenkaan. Itse vuorottelin noiden kahden ääripään välillä melko lailla koko kirjan ajan, tai sanotaanko nyt niin että aluksi olin että mitäs shaibaa se tämä on, suurimman osan kirjaa viihdyin hauskan dialogin ja veikeiden hahmojen parissa ihmetellen ajoittaista outoa naiskuvaa, hokien päässäni että ajankuva ajankuva ajankuva, ja lopuksi tuumin taas että mitäs shaibaa se tämä on.

Tarkemmin eriteltynä: tunnelmallinen kuvaus Barcelonasta uhkasi nostattaa matkakuumeen, miesten välistä ystävyyttä oli kuvattu kivasti, yksi keskeisistä hahmoista toi ainakin aluksi ilahduttavasti mieleen Ankkamiehen ja oli muutenkin mieleeni peittelemättömästä namusetämäisyydestään huolimatta, eräs sivuhahmo hourailee seksikkäistä meikkaavista demonimiehistä kuin tämän blogin kirjoittaja yläasteikäisenä, ja niin edespäin. Tuossa luettelin siis asioita joista pidin, eikä niillä ole mitään tekemistä kirjan juonen kanssa, joka on melkoista kuraa. Päähenkilö selvittelee mystisen kirjailijan mysteeriä. Kirjailijan ja päähenkilön elämässä on samankaltaisuuksia, kuten kielletty unelmatyttöystävä jonka oma isä sulloo johonkin kidutuskammioon liiallisen "itsenäisyyden" seurauksena, ja sitä naisten kärsimyksellä mehustelua sitten riittää. Yksi nainen vaikuttaa oikealta hahmolta jolla on muukin funktio kuin kärsiminen, kunnes tämäkin tarjoutuu raiskattavaksi ja taas saa lyödä kättä otsaan. Mysteerikin, sikäli kun sellaista edes on, ratkeaa harvinaisen epätyydyttävällä ja -luontevalla infodumpilla joka kirjaimellisesti ojennetaan päähenkilön käteen. Saamme tietää menneet käänteentekevät tapahtumat pienintä yksityiskohtaa (ja kuolevan ihmisen viimeisiä tuntemuksia) myöten sellaisen henkilön näkökulmasta joka ei itse ollut paikalla. Mestarillista! Täydellisesti asioita ja repliikkejä muistavat turhat kertojahahmot vituttavat aina kirjoissa muutenkin, mutta tässä se jotenkin aivan korostuu.

Yhteenveto: Tässä oli hohdokkaat hetkensä, mutta Homer Simpsonilta lainatut lopputerveiseni Zafónille kuuluvat: "You take forever to say nothing." Jatko-osat jätän väliin, ainakin jos ne ovat yhtä paksuja.