Luin lapsena useammankin tämäntyyppisen kirjan ja pidin niistä, ja lapsille tämäkin on tarkoitettu, mutta mikä saa aikuiset tykkäämään tästä? En tiedä. Kai ihmiset tykkäävät tällaisista tarinoista jossa päähänpotkittu raukkaparka selviää vaikeuksien kautta voittoon ja saa mainetta ja kunniaa, ja koska tässä tapauksessa kyse on lapsesta, myös koiranpennun ja jätskiä yms. Tällaiset sankaritarinat vetoavat valtaväestöön joka voi tuntea kiitollisuutta onnellisesta asemastaan ja hyvää mieltä siitä että on sorrettujen puolella yms.

Päähenkilö on poika jonka naama on epämuodostunut. Hän menee kouluun jossa häntä ensin kammotaan ja kiusataan, mutta lopussa kaikki ovat kavereita keskenään kunhan se pahin kiusanhenki on ensin vaihtanut maisemaa. Kaikki pahuus ja ennakkoluulot ilmeisesti tiivistyvät tähän yhteen tyyppiin eikä niitä tämän häivyttyä enää ole.

En pidä kirjoista jotka on kerrottu lapsen näkökulmasta. Aikuisen on kuitenkin aika vaikea, ellei mahdotonta, nähdä asioita lasten silmin. En oikein kykene siihen itsekään, ja minä sentään olin lapsi vielä viime vuosikymmenen alkupuoliskolla. Kun aikuinen yrittää kanavoida sisäistä lastaan, seuraa joko pikkuvanhuutta tai infantiilia lässytystä tai molempia. Vaikkei Ihmeen päähenkilö Auggie ole tässä mitenkään pahimmasta päästä, pidin silti kiinnostavampana ja mielekkäämpänä osioita joissa kuvataan hänen teini-ikäisen siskonsa mielenmaisemaa. Näiden kahden lisäksi suunvuoron saavat välillä vähän triviaalitkin hahmot. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä että Auggie on tosi hyvä jätkä, joten en oikein tiedä mihin näin montaa "näkökulmaa" on tarvittu, kun tarina on kuitenkin se että epämuodostunutta poikaa ei hyväksytä kunnes sitten hyväksytäänkin, tai en itse asiassa oikein tiedä mistä tämä kirja on kertovinaan. En koe saaneeni tästä oikeastaan mitään.