Minulla on tämä teos kahtena erillisenä niteenä, ensimmäisen osan luin ja arvostelin joskus loppuvuodesta 2015. Vihdoin luin loppuun koko kirjan. Ihan samanlaista hehkutustekstiä tästä ei ehkä tule kuin ensimmäistä osaa käsitelleestä bloggauksesta mutta lähelle saatetaan päästä.

Luin viime syksynä Victor Hugon aiemman tuotoksen Pariisin Notre-Dame, ja on melkein hämmästyttävää miten paljon parempi kirja Kurjat on. Molemmissa on toki paikoitellen samanlaista tylsistyttävää jaaritusta (niiltä osin tätä Kurjien suomenkielistä laitosta oli ilmeisimmin hieman karsittukin). Kurjat on pääasiassa kuitenkin kestänyt aikaa ihan uskomattoman hyvin. Se on välillä niin jännittävä että on pakko istua tuolin reunalla nenä kiinni sivuissa ja ajoittain niin tunteellinen että tuntee sielun käpristyvän kasaan, ja välillä kumpaakin yhtä aikaa. En voi liikaa suositella tätä, jos vain yhtään keskittyminen riittää niiden tylsempien kohtien ylitse. Itselläni teki kyllä vähän tiukkaa Cosetten ja Mariuksen rakkaustarinan, jos sitä voi sellaiseksi kutsua, kanssa. Suhdetta kuvaillaan kuin mitäkin kuolematonta rakkautta, vaikkei juttua pohjusteta muuten kuin että nuoret näkevät toisensa ja sitten hormonit hyräjävät. Mutta kuitenkin, loistava teos jonka lukemalla ainakin kerran tämän maanpäällisen vaelluksen aikana tekee mielestäni itselleen hyvän työn.