IMG_0822.jpg

Olin tapani mukaan koulun jälkeen kirjastossa, ja etsiskelin puolivillaisesti jotain luettavaa kotimatkalle, sillä minulla ei ollut kirjaa mukana ja puhelimestakin oli akku loppu. Olin ollut aika ahdistunut koko päivän, ja se jotenkin johti hyllyjä tarkastellessani sellaiseen tunteeseen, että kaikissa kirjoissa on pelkkiä heteroita. Se ei tietenkään ole totta, mutta siltä minusta sillä hetkellä tuntui. Halusin nähdä itseni jossain. Pikaratkaisuna nappasin mukaan jotain missä ei ole juuri heterouden häivääkään, eli kulttiklassikon Lepakkoelämää. Kirjan sarjakuvat ovat ilmestyneet Yhdysvalloissa vuosina 1990-1993, ennen syntymääni. Suomeksi laitos on ilmestynyt 2000,  vuoden tai pari ennen kuin opin homoseksuaalisuuden tai juuri muunkaan seksuaalisuuden olevan olemassa.

Sarjassa pyöritään sulkeutuneen oloisen lesbojen kaveripiirin ympärillä. Kirjan alussa piirrokset ovat vielä melkoisia harakanvarpaita ja kutakin hahmoa tuntuu luonnehtivan vain yksi piirre. Mo on tuomitseva paasaaja, Harriet on... hänen tyttöystävänsä, Lois harrastaa seksiä, Sparrow on "transsendenttinen" (ymmärsin ensin tämän olevan jokin kiertoilmaisu transsukupuolisuudelle, mutta ilmeisesti kyse on vain siitä että hahmo uskoo kaiken maailman yksisarvisterapioihin), Ginger on aikuismainen tai jotain ja Clarice ja Toni ovat vanha pariskunta joilla menee edelleen hienosti ja jotka suunnittelevat lapsen hankkimista. Kirjan alkuosa on pahimmillaan puuduttavan kaavamaista luettavaa, ja varsinkin Mo on suorastaan ärsyttävä ainaisessa oikeassa olossaan. Kirjan edetessä tästä tulee vähän sympaattisempi, ja muutkin hahmot alkavat tuntua enemmän oikeilta ihmisiltä ja vähemmän karikatyyreiltä. Samalla myös juoni ja piirrosjälki paranevat. Hahmot olivat tulleet lopussa sen verran tutuiksi, että heidän myöhemmätkin edesottamuksensa jäivät kiinnostamaan.

Olen pannut merkille, että fiktiiviset lesbot tuntuvat usein asuvan keskenään kimpassa, tuntevan lähinnä toisia lesboja ja harrastavan valtavasti seksiä. Kyllä kai tuo joillekin on todellisuutta, mutta useimmille varmasti ei. Yhdessä kohtaa Mo valittaa, että häntä risoo kun eräs hahmo "voi piipahtaa tänne lesbokulttuurin ääreen ja sitten palata turvallisesti kotiin POIKAYSTÄVÄNSÄ luo". Vaikka kommentin on tarkoituskin kuvastaa Mon tuomitsevuutta ja lisäksi koko sarjakuva on vahvasti oman aikansa kuva, olin jotenkin melkein loukkaantunut. Olenko ihan pohjasakkaa jos kiinnostun ihmisistä enkä mitenkään ensisijaisesti heidän sukupuolestaan? Tuo on tietenkin klisee eikä omalla kohdallani edes ihan sataprosenttisesti totta, jos rehellisiä ollaan. Tunnen jonkin sortin yleistä vetoa naissukupuoleen, vaikken tietenkään kaikkiin tapaamiini naisiin, kaukana siitä. Miehissä ihastun persoonallisuuksiin, ja toki joissain naisissakin. Toisaalta en myöskään oikeastaan välitä mitä sukupuolta kukakin on. Vähän monimutkaista, mutta ei se mitään. Viedäkseni aiheen vielä lopuksi takaisin tuohon kirjaan, niin laitetaan tähän tällainen koulun kirjallisuusesseeloppu: ihan hyvä muttei maailman paras, 3/5, kannattaa lukee :))