Tänään törmäsin Niinaan heti pressitilan naulakoilla, ja menimme ensimmäiseksi kuuntelemaan Näkymätön sukupuoli -kirjaan liittyvää ohjelmaa. Haastateltavana olivat jo eilen näkemäni Kimmo Lust ja Pii Anttonen. Keskustelu oli todella mielenkiintoista ja ravistelevaa, ja aplodeista päätellen muu yleisö oli samaa mieltä.

Seuraavaksi menimme katsomaan ohjelmaa nimeltä "Lukutaito - mielesi supervoima". Puhumassa olivat Paula Noronen, Magdaleena Hai ja Roope Lipasti. Tästä keskustelusta ei jäänyt itselleni mieleen paljoakaan, muuten kuin että miesten pitäisi lukea enemmän tai jotain ja Paula Noronen puhui taas peleistä.

Tänään kului paljon aikaa alennuslaareja kierrellessä. Ihmisiä oli runsaanlaisesti.

IMG_0840.jpg

IMG_0844.jpg

Joku tämmöinen ilmestys tuli nähtyä.

IMG_0841.jpg

Terhi Tarkiainen puhui kirjastaan Pure mua.

IMG_0842.jpg

Lukiolaiset haastattelivat Elina Rouhiaista tämän Aistienvartija-teoksesta. 

IMG_0843.jpg

Kun Niina ja tämän puoliso olivat messunsa messuilleet tältä päivältä, suunnittelin meneväni Hesburgeriin syömään. Yläkerrassa kuitenkin huomasin, että niin, täällähän oli nämä ruokamessutkin. Värejä, tuoksuja ja hulinaa riitti. Olin kuitenkin liian väsynyt tutustuakseni kyseiseen tapahtumaan kunnolla, ja juotuani pressitilassa kupin teetä päätin messujen olevan osaltani tältä päivältä ohi. Ehkä huomenna sitten.

Tänä päivänä messuilta lähti mukaan kolme Jysäys-sarjakuvalehteä vuodelta 2005.

IMG_0845.jpg