536.jpg

                  

Tiedättehän sen kun jossain tarinassa luodaan ensin taitavasti tuntemattoman uhkaa, ja sitten jostain pölähtää joku nelipäinen örvelö tai mikä lie ja jännitys on tiessään? Tämä kirja on sellainen tapaus.

Selviytyjäjoukkomme herää 500 vuotta maapallon tuhoutumisen jälkeen oudosta maailmasta joka näyttää puoliksi maalaukselta ja puoliksi valokuvalta. Osa matkustajista on kuollut makuupaikkoihinsa erilaisilla mielenkiintoisilla tavoilla. Eloonjääneet alkavat nahistella siitä, kuka on joukon johtaja, ja varsinkin sarjakuvamainen pahispoika Yago lietsoo eripuraa. Kuten sanottua, tunnelma on vahva ja maailma kiehtova, ja Applegate kuvailee mainiosti body horror -henkisiä ällöyksiä ja niiden vaikutuksia ihmismieleen. Sitten ne pirun avaruusmöröt tulevat. Loppuvaiheessa onkin tarjoilla sellaista herkkua kuin että yksi hahmoista tipahtaa vahingossa avaruuteen (!) ja selviää tästä pidättelemällä hengitystään. Piru vie K.A., miksi sinun pitää olla niin epätasainen kirjoittaja? En taida jaksaa jatkaa tämän sarjan parissa ainakaan vähän aikaan.

(Eräässä kohdassa yksi hahmoista selittää toiselle, ettei nyt ole aika kirkua niin kuin jotkut tytöt, samalla kun hänen vieressään seisoo naispuolinen henkilö, elikkäs tyttö, joka ei kiru.)