57580372_176847363192465_829924117665808

Maratonin järjestää Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

Sain tässä maratonissa luettua loppuun kaksi kesken ollutta kirjaa. Joustin tosin vähän säännöistä ja venytin maratonaikaa tunnilla, että ehdin lukea Vihreän tukan loppuun. Luin maratonin aikana yhteensä 200 sivua.

Franz Kafka: Muodonmuutos & Rangaistussiirtolassa

Kiinnostuin Muodonmuutoksesta lukiessani suomen kielen ja kirjallisuuden pääsykokeisiin ja lainasin tämän kirjan saman tien, kirjastossa kun olin. Nämä tarinat jäivät itselleni lähinnä kuriositeeteiksi, vaikka Muodonmuutos ihan hauska ja mielikuvitusta kutkuttava olikin. Rangaistussiirtolasta en niinkään välittänyt. Kafka on joka tapauksessa kuolleista valkoisista klassikkokirjailijamiehistä itselleni niitä mieluisampia, samaa ei voi sanoa vaikka Tšehovista jonka proosaa minulla on ollut onni ja autuus päästä analysoimaan pääsykokeisiin lukiessani.

   D2wHOKvXgAALA1z.jpg

 

Aila Meriluoto: Vihreä tukka

Aila Meriluoto on ollut itselleni tämän kevään yllätyslöytö. Luin ensin hänen runokokoelmaansa Kimeä metsä vuodelta 2002, ja sen myötä päädyin etsimään tietoa hänen muistakin kirjoistaan. Vihreästä tukasta kiinnostuin koska muistin sen olleen ala-asteella kouluni kirjastossa. Olen iloinen että tulin lukeneeksi tämän ainakin omassa elämänpiirissäni käytännössä tuntemattomaksi jääneen teoksen, jonka uskon toimineen näin aikuisena paremminkin kuin jos olisin lapsena ottanut tämän sieltä koulukirjastosta pulpettikirjaksi.

Aluksi tämä tuntui yhdistelmältä Veljeni Leijonamieltä ja muumikirjoja fasistisine fantasiamaailmoineen ja erilaisine otuksineen. Joskus puolenvälin jälkeen tarina ottaa odottamattoman käänteen jota en lähde sen kummemmin tässä selittelemään. Meriluodon henkilökuvaus on pääosin oivaltavaa ja todenmakuista ja hänen runollisen lakoninen kirjoitustyylinsä hivelee aivoja, tosin en tiedä toimisiko se tätä pidemmässä tarinassa. Kirjassa on tummaihoisia henkilöhahmoja, joita kuvataan nykynäkökulmasta huomiotaherättävän stereotyyppisesti, mutta tämä on sikäli ymmärretävää että kirjan ilmestymisvuonna 1982 moni suomalainen ei ollut varmaan mustaa ihmistä nähnytkään muuten kuin telkkarissa. Aloin tämän myötä miettiä, että kuinka usein suomalaisissa kirjoissa, varsinkaan aikuisille suunnatuissa, vielä nykyäänkään edes on ei-valkoisia hahmoja? Omien kokemuksieni mukaan ei paljonkaan, mutta toisaalta luen melko vähän kotimaista kirjallisuutta. Ehkä olen ihan väärässä.