hiljaiset-joet.jpg

                                                                  Kuva: adlibris.com

 

Luin Hiljaiset joet kirjallisuuden pääsykokeita varten. Aluksi tuntui ettei tässä tapahdu mitään mielenkiintoista, tai jos tapahtuukin niin jossain taustalla ilman että siihen juuri kiinnitetään huomiota, ja ajattelin että jättäisin tämän kesken jos tämä ei olisi ns. pakollista luettavaa. Siinä seitsemännen luvun luvun paikkeilla juoni alkoi vetää mukaansa, ja jännite kasvoi tasaisen vääjäämättömästi loppuun asti. Sitä kai se maailmanloppu teettää.

Tämä on ehkä ensimmäinen tai ainakin yksi harvoista lukemistani tai näkemistäni maailmanlopun kuvauksista, jossa protagonisti ei missään vaiheessa vajoa toivottomuuteen, paniikkiin tai välinpitämättömyyteen. Päähenkilö Lia suhtautuu koko nykyisenkaltaisen aurinkokunnan tuhoon kuin mihin tahansa ongelmatilanteeseen, käytännönläheisesti ja rauhallisesti. Itse asiassa muutkin hahmot tuntuvat melkoisilta viilipytyiltä siihen verrattuna, millaisista vähäpätöisimmistäkin asioista fiktiiviset ja myös oikeat ihmiset tavallisesti saavat draamaa aikaiseksi. Tarinassa seurataan Lian ja tämän adoptoidun lapsikatraan hitaan määrätietoista selviytymistaistoa jossa ei juuri keinoja kaihdeta, mutta tämäkin tehdään jotenkin suomalaisen hillitysti, yrittäen olla vaivaamatta turhaan muita ihmisiä, sikäli kun heitä vielä on. Täystuhon etenemisestä raportoidaan siinä sivussa, ja välillä ehditään huilailla ja leikkiäkin sekä toimittaa arkisia askareita. Tulee mieleen, että toimisinko itsekin noin vastaavassa tilanteessa, yrittäisinkö edes. Luultavasti kuuluisin niihin jotka leiriytyvät omalle pihalleen talonraunioiden viereen kuolemaa odottelemaan.

Kirjan loppupuoli on juuri sellaista minun makuuni olevaa aavistuksen nihilististä scifisettiä, etten tylsähkön alun perusteella olisi uskonut. Vaikka loppu onkin sinänsä tyydyttävä ja jättää hyvän maun, se jätti minut myös kaipaamaan lisää. Jään kaipaamaan näitä sisukkaita puunaamahahmoja enemmän kuin olisin uskonut.

Eräs asia jota ihmettelin, ja joka ei ole mitenkään tälle tarinalle ainutlaatuinen, on se, että tuholta sai yrittää pelastautua rahan avulla. Eikö maailmanloppu ole viimeistäänkin sellainen tilanne, jossa raha menettää arvonsa? Ehkä tuolla on tarkoitus kommentoida kapitalismin järjettömyyttä, tai jotain sellaista. Lopuksi voisin valittaa, että tässä kirjassa käytettiin useamman kerran ilmausta "aivan hyvä". Graah.