Luin tämän kirjan Kirjapöllön huhuiluja -blogin aloittamaan Matka nuorten kirjametrolla -lukuhaasteeseen.

image.jpg

Tämä kirja on vuodelta 2008, ja viime vuosikymmenen teininä tämä oli minulle hienoinen nostalgiatrippi. En tiedä miten hyvin tämä toimii nykyhetken teineille, mutta itselläni tuli palattua aikaan jolloin maailma  oli yksinkertaisempi ja pyöri enemmän oman navan ympärillä. Kokemus oli sekä kiusallinen että mukavan rentouttava.

Päähenkilö Kerttu lähtee rikkaan kirjailijaäitinsä kanssa syyslomaksi Amsterdamiin. Siellä seuraa muun muassa Anne Frankin salaisessa siivessä sekä punk-keikalla vierailun myötä sekä ymmärryksen että sosiaalisten ympyröiden kasvua. Päähenkilö oli välillä hyvin ärsyttävä, mutta niin olen itsekin tuossa iässä ollut. Kirja herätti halun päästä itsekin Amsterdamiin, minkä voinee nähdä negatiivisena puolena kun lentäminen tuhoaa maailman. Pääsisi sinne tosin näköjään junallakin.

Naisista tykkäävän naisena kirjan loppukäänne aiheutti lämpimiä tunteita sisimmässäni, tosin olin lukiessani Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla odottamassa seuraavan keikan alkua pari olutta nauttineena, millä saattoi olla vaikutusta asiaan. Kirja olisi mieluiten voinut loppua kyseiseen kohtaukseen, loppu tuntui venytetyltä.

Edelliset pysäkit:

1. Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea