Minulla on vähän hassu suhde tähän kirjaan. Aloin lukea tätä vuonna 2013, ja koska tämä on aika paksu kirja ja olin tuohon aikaan melko hidas lukemaan, jouduin palauttamaan tämän keskeneräisenä kirjastoon. Sekin vaikutti että tämä on oikeastaan aika tylsä kirja. Alku on vauhdikas ja vetävä, mutta jossain vaiheessa meininki vain jotenkin seisahtuu. Kuuntelin tämän nyt loppuun englanniksi äänikirjana, ja oli hyvä että muistin vielä suurimmaksi osaksi aiemmin lukemani sillä jostain syystä äänikirja alkaa suunnilleen kirjan puolivälistä. Olen vähän huono ymmärtämään puhuttua englantia, ja ymmärsin kuulemastani lähinnä dialogin (enkä siitäkään kaikkea liikenteen melun yms. takia) ja juonenkäänteet suurpiirteisesti, maisemakuvaus ja muu tunnelmanluonti menivät isolta osin ohi korvien. Tästä syystä en yleensä kuuntelekaan englanninkielistä kaunokirjallisuutta.

 

                                    paateaseman_kansi.jpg

                                                          Alastair "Pääteasema" Reynolds

 

Kirjan päähenkilö Quillon, melkoisen ihana enkelimies, joutuu pakenemaan kotikaupungistaan Spearpointista joka on valtava neulanmuotoinen rakennelma erilaisine vyöhykkeineen ja niiden määrittelemine erilaisine teknologian tasoineen. (Löytyy höyryvoimaa, huipputeknologiaa yms.) Hän juuttuu lopuksi kirjaa ilmalaivaston vieraaksi, ja sitten tapahtuu hyvin vähän mitään. Lopussa palataan Spearpointiin ja vähän nujakoidaan.

Kirjassa parasta ovat sen mielikuvtukselliset skenaariot. Tekniikkavyöhykkeisiin jakautunut kaupunkirakennelma ja enkelit jotka kykenevät muokkaamaan itsestään ihmisen näköisiä ovat jo itsessään kiinnostavia aiheita, mutta kiinnostavinta mielestäni on, että kirja sijoittunee Marsiin vaikkei sitä kertaakaan suoraan sanotakaan. Kirjan Wikipedia-artikkelissa esitetään tälle lukuisia perusteita, se että kirjassa puhutaan Maasta on pelkkää hahmojen harhaluuloa. Mitä kertoo se että kirjaa käsittelevä Wikipedia-artikkeli on lähestulkoon mielenkiintoisempi kuin itse kirja? 

                                   

                                       51Bn-xiY4eL._SX342_.jpg

                                             En tiedä mikä tuon taustalla häämöttävän planeetan

                                                 on tarkoitus olla, maapalloko? Sijoittuuko tämä

                                                                      sittenkin Kuuhun?

 

Quillon on kiehtova ja melko harvinaislaatuinen päähenkilö, mutta tämä jää kirjan tapahtumissa pitkälti pelinappulaksi jota viskellään paikasta toiseen kuin jauhosäkkiä. Sääli.