Aloin kuunnella tätä kirjaa koska halusin lukea (kuunnella) jotain kyborgeihin liittyvää. En tiedä miten hyvä vaihtoehto tämä oli siihen tarpeeseen, tämän kirjan kyborgit kun ovat lähinnä persoonattomia liharobotteja. Tosin sama pätee kirjan ihmishahmoihinkin.

Kirja sijoittuu tulevaisuuteen joka kyllä muistuttaa sukupuolirooleiltaan ja muutenkin lähinnä jotain 80-lukua, mutta jossa tähtienvälinen matkustus on mahdollista ja jopa arkipäiväistä, vähän samaan tyyliin kuin nykyään Kansainvälinen avaruusasema ja aurinkokunnan planeetoista kuvia räpsivät avaruusluotaimet. Omassa tarkkaavaisuudessanikin oli varmasti vikaa, mutta minulle tuotti vaikeuksia pysyä kirjan aikajanassa kärryillä, muistaakseni jossain vaiheessa sanottiin että eletään 2040-lukua ja joskus taas että 2140-lukua. Äänikirja ei varsinaisesti auttanut tässä, etenkään kun kuuntelin tätä välillä illalla nukahtaakseni. Joka tapauksessa, samalla kun toisaalla matkustellaan eksoplaneetoille, päähenkilön lapset leikkivät kotona aataminaikuisilla sotaukkeleilla ja vaimo pilkkoo kyökkipiikana salaattia keittiössä. Kaikenlaiset pseudotieteet ja kreationismi tuntuvat olevan kovassa huudossa astronauttien ja tieteentekijöiden keskuudessa. Maailma oli niin köykäisesti rakennettu ja epäuskottava että eläytyminen tähän kirjaan oli vaikeaa. Muutamat käänteet olivat sentään ihan viihdyttäviä hölmöydessään.

Pari muutakin asiaa noiden aiemmin mainittujen lisäksi ärsyttivät tai oudoksuttivat. Ensinnäkin kirjan käsitys ihmiskunnan historiasta on rasittavan länsimaiskeskeinen, annetaan sellainen kuva että natsien valtaannousu ja Jeesuksen vaikutustyö olisivat jotain koko maailmassa aivan vertaansa vailla olevia tapahtumia. Toiseksi päähenkilö tulee lopussa siihen johtopäätökseen että ihmisestä tekee ihmisen ruumis eikä mieli, mikä oli mielestäni aivan käsittämättömän idioottimaista, varsinkin kun toisaalta taas kyborgien ihmismäisyyden tuntuu määrittelevän se, mitä niillä liikkuu pääkopassa. Aiheen käsittelyssä ei päästä oikein puusta pitkään vaikka eri hahmot kyllä vertaavat kyborgeja vasaroihin ja muihin työkaluihin noin miljoona kertaa.

Vaikka toteutus töksähtelee, kirjan perusidea kyllä pisti miettimään, miten itse suhtautuisin, jos jostain ilmenisi todisteita siitä ettei jumalaa ole olemassa. Vaikken olekaan uskovainen tai edes "hengellinen", niin kuin nykyään usein sanotaan, ajatus tuntuu silti jotenkin kolkolta ja yksinäiseltä. Jännää tehdä tällaisia havaintoja itsestään.

Äänikirjan lukija oli oikein hyvä. Tämä on yksi niitä asioita jotka koen aina tärkeäksi mainita kun aihetta on.